1.12.
Tonttu Tyry Pyry ja Joulupukki taitavat olla vielä lepolomalla, kun eivät muistaneet, että on jo joulukuu ja matka joulua kohti pitäisi alkaa. Aattoon on enää 23 yötä. Ja vaikka tänä vuonna ei olisikaan niin seikkailurikas matka kuin viime vuonna, niin tulee se joulu kuitenkin.
2.12.
Viime vuonna, kun Tonttu Tyry Pyry ja Joulupukki seikkailivat kohti joulua pitkin ja poikin metsien polkuja, niin he huomasivat, että monessa paikassa oli hakattu kaikki puut pois. Oli vain suurilla aukeilla törröttäviä kantoja ja risuja, siellä oli tosi vaikea kulkea. Ja monet suot oli myös ojitettu ja kuivattu. Lieneekö tuo kaikki metsien suojelun kannalta hyväksi. Niinpä meille tuli mieleen, että lahjoitamme teille, lastenlapset, palan ikimetsää ja suota, jotta siellä saavat tontut, menninkäiset ja kaikki luonnonhenget ja haltiat asustella.
3.12.
Nyt sytytämme kynttilän… lauletaan laulussa, jonka varmaankin te lastenlapsetkin tiedätte. Tänään saa laittaa ainakin turvallisia led-kynttilöitä ja jouluvaloja ikkunalle. Taidatte kumpikin sekä Iida että Oliver tykkätä joulusta ja tunnelmoinnista, jonka saa aikaan kynttilöillä ja jouluvaloilla. Te lastenlapset olette jo 4-vuotiaita mutta vauva on vielä niin pieni, ettei ymmärrä kaikkea touhua. Mutta näkee varmasti jo hyvin punaiset tonttulakit, jos niitä vilahtelee teidän lasten päässä, vaikkei näkö niin kovin tarkka olekaan. Tonttu Tyry Pyry ja Joulupukki sekä mummu ja pappakin ovat jo niin vanhoja, ettei tunnelmavaloilla näe lukea, mutta voidaan mekin tunnelmoida kynttilöiden ja lyhtyjen valossa.
4.12.
Tänään päätimme Tyry Pyry tontun kanssa ilahduttaa vanhustentalon yksinäisiä asukkaita, joilla ei ole lastenlapsia lähellä, ja tehdä heille joulukortteja. Kirjastolla on postilaatikko, josta kortit toimitetaan heille. Teimmekin monta korttia, jotta mahdollisimman moni saa ainakin yhden kortin. Tulee hyvä mieli itsellekin, kun saa antaa vaikkapa jotain niinkin pientä kuin joulukortin jollekin yksinäiselle.
5.12.
Muistatteko lastenlapset, kun laitoimme lintuja varten viime talvena lyhteen (lyhde) metsän reunaan. Arvatkaapa, miten siinä kävi? No, lieneekö linnut saaneet lyhteestä yhtään jyvää, kun jänikset olivat hajoittaneet sen ja levittäneet oljet ympäri pihaa. Kyllä meitä Tonttu Tyry Pyryä ja Joulupukkiakin harmitti. Mutta onneksi teidän lastenlasten kotona pihalla on linnuille lintulauta, josta pikkulinnut saavat siemeniä ravinnokseen ja varmaan myös oravat vierailevat siellä. On mukavaa, kun myös eläimiä muistetaan talvella.
6.12.
Tänään on Suomen Itsenäisyyspäivä, Suomi täyttää 106 vuotta, paljon enemmän kuin lastenlapset yhteensä. Joulupukki taitaa olla vieläkin vanhempi. Ja vaikka mummu ja pappakin ovat vanhoja, niin eivät sentään niin vanhoja kuin Suomi. Monta Itsenäisyyspäivää ovat Tonttu Tyry Pyry ja Joulupukki kokeneet, mutta mitäpä sitä vanhoja muistelemaan vaan nautitaan tämän päivän juhlista.
7.12.
Nyt tuli vähän kiire, kun tontut huomasivat, että passit ovat vanhentumassa. Pitää kiirehtiä valokuvaan, ja tehdä passihakemus. Toivottavasti passi ehtii ennen joulua tulla vai saakohan se Joulupukki lennellä kaikkien lasten koteihin porovaljakolla ilman voimassa olevaa passia taikka ajokorttia. Mutta eipä auta muu kuin mennä valokuvaamoon ja tehdä hakemus ja toivoa kovasti, että Joulupukki ja Tyry Pyry saavat passiasiat kuntoon ennen joulumatkaa.
8.12.
Passihakemus on tehty ja nyt vaan jännityksellä odottamaan, saako Tonttu Tyry Pyry ja Joulupukki matkustus- ja ajoluvat jouluksi. Passia odotellessa voi vaikkapa leipoa pipareita. Saapahan hermostuksissaan ainakin niitä napostella. Tietenkin myös leikkiä ja lauleskella tai käydä kirjastossa lukemassa lehdistä päivän uutisia. Ja toivotaan parasta mahdollista joulun odotusaikaa.
9.12.
Tyry Pyry Tonttu ja Joulupukki nauttivat kauniista talvimaisemista, on mukava liikkua Suomen luonnossa kesällä tai talvella. Luonto on aina erilainen, vuodenaikojen mukaan. Kunpa Suomen luonto pysyisi puhtaana eikä ilmastovaikutukset pääse pilaamaan vuodenaikojen vaihteluita. Ei olisi mukava, jos aina olisi kuuma kesä. Ainakaan, kun on tottunut täällä Suomessa myös muunlaisiin olosuhteisiin. Pidetään omilla toimilla huolta myös ilmastosta.
10.12.
Tänään voisi olla hyvä päivä pitää pikkujoulut ja juoda glögiä ja syödä pipareita. Tykkäävätköhän lastenlapset, että glögiin laitetaan rusinoita ja mantelilastuja, ainakin piparkakuista molemmat tykkäävät, tai varsinkin niiden leipomisesta. Pikkuvauva ei vielä tiedä mitään glögistä eikä voisi sitä juodakaan, voisi tulla maha kipeäksi. Tähän pikkujouluun voitte lastenlapset kutsua jonkun kaverin ja kutsutaan ainakin kaikki tontut ja Joulumuorikin paikalle kaikkien joulutouhujensa keskeltä viettämään hetken lepopäivää. Saa sinne ottaa omiakin eväitä mukaan, jos glögi ja piparit eivät maistu, joskus voi herkutellakin. Eiköhän sitten taas jaksa huomenna mennä päiväkotiin tai uimakouluun tai hiihtämään ja luistelemaan, tai mikä onkaan suunnitelmissa.
11.12.
Tänäkin vuonna Tyry Pyry Tonttu ja Joulupukki ovat aivan ihmeissään kauppojen leluhyllyjen äärellä. On sitä tavaraa tarjolla. Valinnanvaikeuden edessä, mikä olisi lapsille parasta. Toivomme, että jokainen maailman lapsi saa ainakin yhden tarvitsemansa lelun, onkohan se mahdollista. Niinpä harkinnan jälkeen lopputulos on, että me lahjoitamme lastenlapsille aikaa, syliä, leikkipuistoretkiä, teatteria tai luonto- ja muita aineettomia elämyksiä tai mitä mielenkiintoista keksitään. Riihivuoressa on kuulemma hyvä pulkkamäki, ainakin niin on kerrottu. Jospa me kaikki pääsemme sinne tai jonnekin muualle laskemaan pulkkamäkeä.
12.12.
Teidän lastenlasten mummu ja pappa ovat myös olleet lapsia. Silloin molempien isät lähtivät vähän ennen joulua metsään ja hakivat sieltä kuusen, jonka sitten me lapset koristelimme. Silloin kauan sitten kuuseen laitettiin pieniä oikeita kynttilöitä, kun ei ollut sähkökynttilöitä eikä ledvaloja. Olihan se vähän jännittävää, piti seurata, ettei vaan syty tulipaloa. Muita koristeita teimme itse karkkipapereista tekemällä niistä rengasnauhoja. Myös vanusta sai oksille ikäänkuin lumipalloja. Kuusi tuoksui metsälle. Nyt on turvallista, kun voi laittaa sähkökynttilät ja on monenlaisia kiiltäviä palloja, joita te lastenlapset osaatte laittaa kuusen oksille. Monena talvena teidän pappa on tehnyt lumikuusen pihalle, johon on voinut laittaa ledvalonauhan. Sellaisen voi tehdä teidän lastenlastenkin pihoille, jos on sopiva sää muotoilla lumesta lumikuusen muotoinen taideteos.
13.12.
Tänään on kalenterin mukaan Lucian päivä. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää. Tätä perinnettä vietetään ruotsinkielisessä kulttuurissa. Tyry Pyry Tonttu ja Joulupukki asuvat tarujen mukaan Korvatunturilla ja siellä on ainakin ennen vanhaan poltettu kynttilöitä, kun sähkövaloja ei ollut. Eivä he varmaankaan tienneet, kuten eivät mummu ja pappakaan, mistään Lucian päivästä. Voidaan siltikin tänään sytyttää ledkynttilä ja kuunnella Lucia-neidon laulua tai muita joululauluja.
14.12.
Viime vuonna spr:n puurojuhlassa kerrottiin tarina, miten Joulupukki-hahmo on syntynyt. Legendan mukaan Nikolaus kohdisti paljon huomiota lapsiin, jonka vuoksi häntä pidettiin keskiajalla lasten suojelijana. Esimerkiksi Alankomaissa lapsille jaettiin lahjoja Nikolauksen päivänä 6. joulukuuta. Suomessa lahjoja jakava Nikolaus tuli tunnetuksi 1800-luvun alussa. Tavan levitessä maahan se yhdistyi suomalaisten joulunajan naamiohahmojen kanssa. Syntyi suomalainen joulupukki, joka perinteisesti pukeutui harmaaseen turkkiin, mutta toisen maailmansodan jälkeen vaihtoi asunsa punaiseen nuttuun yhdysvaltalaisen Santa Claus -joulupukin vaikutuksesta. Ja onhan hänellä myös tuuhea valkoinen parta ja punainen lakki päässään. Tänäkin vuonna puurojuhlassa kerrottiin sama tarina ja saimme myös mahat täyteen riisipuuroa. Hyvää oli ja taidatte tekin lastenlapset tykätä riisipuurosta.
15.12.
Lapsena me mummu ja pappa asuimme omilla tahoillamme maalaistalossa, joissa heidän isänsä ja äitinsä viljelivät pelloilla kauraa, ohraa, perunoita, porkkanoita, lanttuja ja muitakin kasveja. Molempien kotitilaan kuului myös metsää, josta sahattiin ja hakattiin polttopuita uunin lämmittämistä varten. Omasta kasvimaasta sai juurekset ja ne olivat hyvää ruokaa, kun kaupat olivat kaukana. Joulunajan ruokia on varmaankin sen takia kaikki laatikkoruuat kuten porkkana- ja lanttulaatikko, jotka paistettiin puulämmitteisessä uunissa. Olemme jo me mummu ja pappa monta kymmentä vuotta syöneet jouluisin perinneruokia ja ovathan ne olleet hyviä. Mutta ähkyhän niistä tulee, eivätkä enää maistu niinkuin ennen, mutta voi niitä yhden kerran syödä. Varmasti Tyry Pyry Tonttu ja Joulupukki ovat syöneet niitä jo paljon kauemmin, kun ovat niin vanhoja. Te lastenlapset pääsette myös maistamaan kaikkia joulun laatikkoruokia, siitä saa tietää, mitä perinteitä Suomessa on ollut. Mutta onneksi jouluna voi syödä muutakin ruokaa, mikä vaan maistuu ja saa mahan täyteen, että jaksaa touhuta ja leikkiä.
16.12.
Yhtenä päivänä tuolla polkuja kulkiessa Tyry Pyry Tonttu ja Joulupukki huomasivat joessa kelluvan valkoisen ihmeellisen näköisen esineen. Siinä ne sitten arvuuttelivat, mikä ihme se mahtaa olla. Arvauksia tuli monenlaisia. Voisikohan se olla jonkun hattu, vaikka Heinähatun hattu. Vai olisiko se puurolautanen, Joulupukkin välillä heittelee lautasia, kun ei haluaisi syödä puuroa. Toivottavasti te lastenlapset ette lautasia heittele, vaikka puuro ei maistuisikaan. Aina voi vähän syödä ja opetella maistamaan erilaisia makuja. Mutta ainakin riisipuuro on oikein hyvää ja sitä voi keittää muulloinkin kuin jouluna. Tuostapa tulikin mieleen yksi tonttujen arvauksista eli lentävä lautanen, ei siis puurolautanen, vaan ihan oikea, joita olen kuullut lentävän taivaalla. Sillä olisikin nopea Joulupukin matkustaa kaikkien lasten koteihin. Vai olisikohan se kuitenkin jättikokoinen Joulupukin hattu. Sitäpä voivat lapset arvuutella ja lähteä ulos katsomaan, näkyisikö jossain jotain samanlaista. Metsässä näkyy monenlaisia olentoja, kun mielikuvitus oikein laukkaa.
17.12.
Monenlaisia jouluja ovat teidän lastenlasten vanhemmat saaneet kokea. Ehkä he parhaiten muistavat jouluaaton, kun piti mennä saunaan jo aamulla ja joululahjat avattiin sen jälkeen ja syötiin jouluateria. Tämä johtui siitä, kun mummun piti mennä iltavuoroon töihin. Yhtenä jouluna joku teistä lapsista laittoi tutin kuusenoksalle koristeeksi, ja siihen loppui tutin imeminen. Elävä joulukuusi tuoksui aika voimakkaasti ja sain siitä oireita, joten siitä lähtien kuusi olikin omakotitalon olohuoneen isojen ikkunoiden takana terassilla kynttilöineen ja ihan kivannäköinen se oli sielläkin. Joululahjat yleensä ilmestyivät kuusen alle ja tonttu oli Joulupukin sijaisena jakamassa lahjoja. Mitenkähän on teidän lastenlasten kodeissa, käykö Joulupukki vai löytyykö lahjat kuusen alta, miten se olikaan viime vuonna? Sitten leikitellään kuusen alla, tip, tap, tipetipe, tip, tap…
18.12.
Emme me tontut eikä Joulupukkikaan saa olla ihan vaan lomailemassa joulun jälkeen ja kesän aikana. Paitsi ehkä otetaan selvää, mikä yksi tärkeä toive lapsilla on joululahjaksi, että ainakin se toteutuu. Meillä on myös kielikursseja, koska Joulupukki ja tontut ovat kotoisin Korvatunturilta Suomesta ja lapsia asuu kaikkialla maailmassa. Eli pitää osata vähän kieliäkin, kun menee lasten koteihin. Mutta eipä näin vanhana sinne päähän tahdo jäädä maailman monien kielien sekamelskaa. Mutta Hyvän Joulun toivotukset ainakin pitää osata eri kielillä. Tässäpä niistä muutamia: Merry Christmas, Buon Natale, God Jul, Frohe Weihnachten, Joyeux Noel, Feliz Navidad. Arvaatteko lapset, millä kielillä noissa toivotetaan Hyvää Joulua? Varsinkin Joulupukilla on vaikeuksia lausua oikein kaikkia, kun ei nuoruudessa opiskellut mitään kieliä, mutta sitten hän sanoo vain selvällä suomen kielellä Hyvää Joulua. Toivottavasti te lastenlapset opitte muiden maiden kieliä, että pärjäätte maailmalla. Ja nykyäänhän pitää Suomessakin osata ainakin englantia, kun on niin paljon maahanmuuttajia ja opiskelutkin tapahtuvat paljon englanniksi.
19.12.
Voiko joulua tullakaan, ellei valkoisena hohda maa…. Ainakin nyt näyttää siltä, että joulunakin on lunta, kun siihen on enää muutama päivä aikaa. 5 yötä jouluun on, äsken juuri laskin. Lumesta voi tehdä kaikenlaista kivaa. Voi tehdä lumiukon, lumilyhdyn, lumikuusen tai linnan ja liukumäen tai mitä muuta keksiikään. Mitähän sitten tehdään, jos talvella ei ole lunta, mitä te lastenlapset keksitte? Monesti Joulupukin ja tonttujen elämän aikana, myös mummun ja papan elämän aikana, on ollut jouluna lumeton maa. Silloin ei voi laskea pulkalla mäkeä eikä tehdä lumiukkoja, eikä porojen vetämä rekikään luista. Sitten varmaankin joulupukki kulkee lentävällä lautasella tai autolla. Ulkona voi kuitenkin käydä happihyppelyllä ja keksiä kivaa tekemistä sisällä.
20.12.
Passit ovat nyt kunnossa kaikilla osapuolilla, Joulupukki ja Tyry Pyry Tonttu matkaan voivat käydä porollaan ja pulkallaan, kun maakin on lumivalkoisena. Toivottavasti lunta on vielä joulunakin, sillä siihen on enää 4 yötä. Mukava, kun yksi lastenlapsista on jo lähtenyt joulumatkalle, kulkeekohan hän samaa reittiä kuin Joulupukki ja kaikki tontut.
21.12.
Olivatkohan ne Tyry Pyry Tonttu ja Joulupukki asialla, kun mummu ja pappa saivat ennenaikaisen joululahjan. Ja sehän oli sellainen, kun yksi lastenlapsista perheineen saapui Muurameen mummulaan. Mutta saavat mummu ja pappa vielä lisääkin lahjoja, kun he itse matkaavat toiselle puolelle Suomea ja näkevät siellä toisetkin lastenlapset. Mummun ja Papan parhaita lahjoja omien lasten lisäksi ovat lastenlapset. Ihmeitä saamme, kun lasten silmin näemme kaikissa päivissä lahjan. Lasten lailla eläen, joka päivä ihmetellen ja kiittäen, paras joulu syntyy syvälle sisimpäämme, muistijälkiä niistä tulee lopuksi elämäämme.
22.12.
Tonttu Tyry Pyry ja Joulupukki olivat vielä illan hämärässä liikkeellä pienillä teillä ja metsänkin poluilla. Illan hämärässä metsässä kulkiessa tarvitaan mukaan otsalamppu ja seikkailumieltä. Ilman lamppuakin siellä nyt näkee, kun valkoinen lumi melkein valaisee. Kun hiirenhiljaa kulkee hämärässä metsässä, voi kuulla kaikenlaisia ääniä, tuuli suhisee puiden latvuksissa, linnutkin voivat laulaa omaa säveltänsä, lunta voi tipahdella puiden oksilta ja lätsähtävät maahan tai jopa kulkijan päähän, kosken kohinaakin kuulee, jos ihan joen vierellä kulkee. Mitä ääniä te lastenlapset olette kuulleet metsän polkuja kulkiessa? Oliko siellä koiria tai kissoja vai pupuja ja oravia tai karhuja ja ilveksiä tai muita metsän eläimiä? Toivottavasti niiden äänet eivät pelota teitä.
Ainakin satumetsässä tontut ja keijut voivat laulaa, lumeen pieniä askeleita painaa. Siellä voi myös kuulua vienoa helinää kuin pienten kellojen kilinää. Siinä on jouluntaikaa.
23.12.
Tyry Pyry Tonttu ja Joulupukki ovat varustautuneet hyvin talviselle retkelleen, ovathan he asuneet pohjoisessa Korvatunturilla. Jos metsässä kulkiessa tulee kylmä, voi välillä keksiä erilaisia muita etenemistapoja kävelemisen lisäksi. Siellä voi hyppiä, juosta, harppoa, hiiviskellä puiden lomassa, tai jopa kontata, jos maassa on puhdasta lunta ja hyvät haalarit päällä. Metsässä voi myös tutkia, millaisia puita ja pensaita siellä kasvaa ja arvuutella niiden nimiä. Nyt talvella se onkin vaikeampaa, kun puissa ei ole lehtiä, joista ne voi tunnistaa. Sinne voi ottaa myös pulkan mukaan. Sillä jos tulee väsymys, siihen voivat lastenlapset istahtaa ja mummu tai pappa vetää pulkkaa oikein mielellään. Hämärän aikaan kulkiessa voi nähdä tähtien kultaista kimalletta, lumitimanttien tuiketta ja kuun hopeista hohdetta. Voisiko ne loihtia pakettiin ja lähettää kaikille ystäville? Enää yksi yö jouluaattoon.
24.12.
Tämä Tonttu Tyry Pyryn ja Joulupukin matka joulua kohti ominen tarinoineen on nyt loppumassa. On jouluaatto ja tarina joulupukin matkasta tulee taas tänä vuonna päätökseen. Joulupukki tuo melkein jokaiselle lahjapaketteja, oikeastaan lahjoja voi olla monenlaisia, myös halaukset ja iloiset hymyt sekä yhdessä tekeminen ja leikkiminen ovat lahjoista parhaita. Nyt varmaankin tontut ja joulupukki sekä joulupukin muori saavat jäädä lomailemaan, jotta jaksavat taas ensi vuonna toisenlaista joulupolkua joulua kohti taivaltaa. Myös mummu ja pappa kiittävät saamistaan lahjoista eli lapsista ja lastenlapsista. Siinä on sylintäydeltä parhaita lahjoja.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.