Päästän teidät kaikki tälle sisäiselle matkalleni. Se on hyvin henkilökohtainen kokemus meditaation ja mielikuvamatkan kautta. Uskokaa tai älkää, mielikuvituksella on parantavaa energiaa. Siltä minusta tuntui tämän kokemuksen jälkeen. Vai oliko se mielikuvitusta?

 

Kävelen hiekkarannalla, katselen merelle, tuuli pyörittää hiuksiani, tunnen lämmön kasvoillani, auringonvalo täyttää koko ympäristön. Astelen, lämmin hiekka tuntuu mukavalta jaloissani, valuu varpaideni väleistä. Mekko päälläni on kevyt, aistin sen mukavuuden, se ei ahdista vaan peittää sopivasti.

Huomioin, pieni lapsi leikkii rannalla. Lähestyn, kyyneleet alkavat valumaan silmistäni. Näen hänet yksinäisenä, sirpaleisena, kyykyssä kuin suojautuen joltain. Häntä lähestyessäni en vielä tunnista enkä tunne mitään, mutta huomaan kuinka hänen pienen kyykistyneen vartalonsa ympärillä on suojelusenkeleitä. Katselen vielä kauempaa ja alan oivaltaa hänen olevan sisäinen lapseni. Se asia tulee vasta nyt tietoisuuteeni, vaikka kyyneleet ovat virranneet ja alitajuntani on sen tiennyt jo kauan aikaa. He kaikki, sisäinen lapseni ja hänen suojelusenkelinsä, viestittävät puhtautta ja valoa sekä tietoa, miksi ovat täällä, juuri tällä rannalla minua kohtaamassa. Tiedostan sen, että miksi, olenhan nyt tällä paratiisirannalla rentoutuneena, levänneenä, läsnä tässä hetkessä. Siksi näen, tunnen, aistin kaikilla tavoilla.

Lähestyn häntä edelleen, pieni tyttö nousee, kasvaa kokoisekseni, tulee lähelle, sulautuu minuun. Hän viestii minulle sanattomasti. Olemme nyt yhdessä, olemme yhtä, olemme herkkiä, olemme vahvoja. Pieni sisäinen lapseni, jota etsin ja jota halusin suojella, tulikin minulle kertomaan, että on minun tukena. Hän tiesi, mitä olen tullut tänne maailmaan kokemaan.

Olemme yhdessä, enkelit ymmärtäväisinä ympärillä, suojaamassa, minä vielä kaikesta tästä hämmentyneenä. Pieni sisäinen lapseni onkin nyt sisälläni, löysin hänet, ei hän ollutkaan ulkopuolellani. Hän on nyt osana minua sisälläni, kaikessa minussa isona vahvana oppaana. Opettaa herkkyyttä tässä kovassa maailmassa, tuo valoa ja rakkautta, me yhdessä olemme sitä. Vaikka minun, pienen lapsen,  kokemus oli kova, siitä voi selvitä ymmärryksellä ja anteeksiannolla. Se kokemus on voimavara. Rikki mennyt sydämeni sykkii nyt ilosta, olemme yhdessä, olen kokonainen.

Nyt en enää näe yksinäistä pientä lasta kyyhöttämässä rannalla vaan hän on minussa, suojassa. Itse asiassa en tiedä kumpi meistä on vahva, minä aikuinen vai pieni sisäinen lapseni. Vahvuus ja herkkyys ovat nyt yhdessä tasapainossa. Minun ei tarvitse olla vahva tai heikko vaan olen molempien yhdistelmä. Sisäisellä lapsellani on nyt hyvä olla, samoin minulla.

 

Enkeli.jpg