Urheilun ja työn samankaltaisuutta -  mielipiteitä asiasta yhdestä näkökulmasta.

 

Työelämää ja urheilua voisi hyvinkin verrata toisiinsa. Nyt on oivallinen aika siihen, kun olympialaiset ovat juuri päättyneet. Näissä kesäolympialaisissa ei suomalaisille mitaleilla arvottaen tullut menestystä, moni teki kuitenkin parhaimman suorituksensa paineisessa tilanteessa. Kisoissa ns. epäonnistuminen ei aina ole huono asia. Siellä oppii epäonnistumisen sietokykyä, nöyryyttä, itsetuntemusta sekä myös sitä ettei urheilu ole elämässä kaikkein tärkein asia. Paitsi tietenkin juuri sillä hetkellä. Viimeisissä talviolympialaisissa nousi palkintopallille suomalaisurheilijoista joukkuelajien urheilijat, viestijoukkueet sekä jääkiekkojoukkue. Toki yksilölajeistakin tuli mitali ja menestystä.

 

Työelämässäkin on joukkuehenki tärkeä menestymisen kannalta kuin myös työssäviihtymisen takia. Merkittävä seikka varsinkin näiden talviolympialaisten mitalistien kohdalla oli kokemuksen ja nuoruuden voimien yhdistäminen. Kokemus tuo lopputulokseen omat ominaisuudet, tiedon, taidon, luottamuksen omiin kykyihin, nuoruus taas monia muita asioita kuten uskallusta, intoa, halua ja uusinta tietoa. Teemu ja Mikke, Musti ja Iivo, Aino-Kaisa ja Kerttu, hyvät tiimit, kaikissa mukana kokemus ja nuoruus. Esimerkkejä löytyy urheilijoista ja urheilun puolelta muitakin, nämä tulevat mieleen noiden talvikisojen mitalisteista.

 

Työelämässä tämä sama asetelma tuo työpaikalle rikkautta. Työnantajan ei kannata sivuutta vanhempia työtekijöitä tai työnhakijoita. Valitettavasti usein kuulee, että jopa 40-vuotias on liian vanha. ”Haetaan pitkän työkokemuksen omaavaa alle 30-vuotiasta....” lienee monen työnantaja toive hyvästä työntekijästä, joka toki voi olla vain lausahdus pettyneiltä hakijoilta. Eläkeikiä nostetaan, mutta kuitenkaan monia eläkeikää lähellä olevia ei enää oteta töihin, kun ovat työttömäksi joutuneet. Pitkään työssä olleilla on myös ns. hiljaista tietoa ja taitoa, jota ei opeteta eikä opita koulunpenkillä vaan se tulee työkokemuksen myötä monissa erilaisissa tehtävissä ja elämänkokemuksen myötä. Moni kokeilu on jo siinä vaiheessa tehty, yritetty ja erehdytty ja ne erehdykset on myös jo korjattu ja tämän tieto-taidon voi siirtää nuoremmille. Turhaahan samoja erehdyksiä on tehdä jokaisen. Tiimityöskentely vanhemman ja kokeneemman sekä nuorempien ja työelämää aloittelevien kesken tuo ”mitaleja” molemmille osapuolille kuten urheilussakin. Kuten myös se, että kaikille on oma sopivin lajinsa ja matkansa niin urheilussa kuin työpaikoillakin. Joku kestää paremmin painetta aloittajana viestissä ja joku sairaanhoidon ensi vaiheissa vaikkapa ensiapupoliklinikalla. Joku toinen taas on kestävyysurheilija, pitkien matkojen spesialisti ja työpaikoilla samantyyppinen jaksaa puurtaa, vaikkei palkinto tai työn tulos olekaan heti näkyvillä, vaan vasta vuosien jälkeen.

 

Olympiakomitea antoi urheilijoille hyvät puitteet tehdä omaa työtään menestyksen eteen, antoi vastuun ja vapauden urheilijoille ja heidän valmentajilleen. Työpaikoillakin hyvä johto ja esimiehet näkevät työntekijöiden vahvuudet ja näin heidän oman ja oikean paikkansa ja antaa vastuuta ja liikkumavaraa järjestämällä olosuhteet ja resurssit työn tekemiselle.

 

Urheilu-ura samoin kuin työurakin, johon kuuluu harjoittelu, ihmissuhteet, pettymykset, menestymisen paineet, ovat se matka ja tärkein osa, jonka kruunaa mitali tai muunlainen oman tavoitteen mukainen menestys, esimerkiksi työuralla eteneminen. Urheilu-uran ja työuran aikana kasvamme myös ihmisinä kaikkien haasteiden kautta.

 

Millainen on valmentaja, joka ei itse ole urheillut vaan on saanut opit pelkästään opiskelemalla teoriaa? Onko hän valmentajana ihan samanveroinen kuin oman urheilu-uran kokenut henkilö? Millainen opettaja sairaanhoidon opiskelijalle on hoitotyön koulutuksen saanut yliopistosta valmistunut teoreetikko, kun hoitotyö kuitenkin on pääasiassa käytännön työtä? Osaisiko työkokemusta sairaanhoitajana saanut ja sitten opettajaksi opiskellut opettaa paremmin käytännönläheisissä ammateissa? Kysymyksiä, joita mietin ja joiden parissa nuoret ovat, oli sitten urheilija tai ammattiaan opiskeleva. Yksiselitteistä vastausta puoleen tai toiseen ei varmasti ole olemassa.

 

Vanhemmillakin ihmisillä on hyvä kunto, ovat terveitä, innokkaita, motivoituneita, oppimiskykyisiä, on tietoa ja taitoa, positiivisuutta ja halua yhteistyöhön. Kuten myös nuorilla. Urheilijana ja työntekijänä tarvitsemme kannustusta tukijoukoilta, työkavereilta ja työnantajilta. Hyvän ilmapiirin vallitessa jokainen tekee parhaimpansa. Uskallusta vaatii esimieheltä tai urheilujoukkueen johtajalta laittaa oikeat henkilöt sopiviin paikkoihin niin työpaikoilla kuin viestihiihdossakin.

 

Toivon kaikille esimiesasemassa oleville laaja-alaista näkemystä ja onnistumisia valinnoissa.