Kurkku kipeänä, nenä vuotaa, korvat tukossa. Tuttuja oireita, jokaisella on nuha ainakin kerran tai pari vuodessa. Tartuntojen kauttahan keho kehittää immuunipuolustusta.

Tavallisia oireita monella, mutta minä olen monia vuosia säästynyt tuolta harmilta. Lieneekö riittävästi vastustuskykyä vai olenko vain päättänyt olla sairastamatta, olla terve. Vai olenko syönyt riittävän monipuolisesti, liikkunut ja nukkunut sopivasti tai kaikkea tuota yhteensä.

 

Nyt tiedän minäkin, miltä tuntuu, kun on nenä tukossa, kurkku kipeä, paksua räkää tulee niistäessä, korvat lukossa ja pää tohinassa. Hoidan itseäni kuten neuvon muitakin. Juon lämmintä, teen nenähuuhteluita, syön D-vitamiinia, maitohappobakteerikapseleita, käytän pakuriteetä, lepään riittävästi ym kotihoitokonsteja. En käytä tulehduskipulääkkeitä tai nenäsumutteita tai nuhalääkkeitä, enkä osaa neuvoa niitä toisillekaan, koska kotikonstitkin toimivat virustaudeissa parhaiten. Ajattelen, että en kuormita elimistöä kemiallisilla lääkkeillä, ja ainakin ensin kannattaa antaa elimistön itse hoitaa flunssa omalla puolustuksellaan. Tietenkin se kokemus on vain itsellä ja itsen hoitamisesta, toki vuosien kokemuksella ja aina heti oireiden alkaessa ja terveellisesti elämällä joka päiväisillä valinnoilla. Flunssa, nuha ja poskiontelovaivat ovat hyvin yleisiä ja tavallisia. Viruksiahan on liikkeellä kaikkialla ja kaiken aikaa. Vältän suuria ihmisjoukkoja, en yski ja pärski toisten päälle, pesen käsiä. Kaikki tämä pätee myös influenssakaudella.

 

Tässä nuhaisena lisäksi mietin kehoni viestejä, mitä oire ja sairastuminen kertoo minulle, symboliikan kielellä. Miksi se tuli juuri nyt? Mistä vedin ”herneet nenääni”, mistä loukkaannuin? Miksi korvani ovat tukossa, enkö halua kuulla kehoni viestejä? Miksi olen nyt näin puolustuskyvytön, että virukset pääsevät jylläämään kehossani, ottavat vallan itseltäni? Mitä on tapahtunut viime päivinä tai tänään, tunnetasolla? Miksi välillä en saa tartuntaa, vaikka hoidan sairaita ihmisiä? Onko nuha pakkautuneita kyyneleitä, surua, itkemättömiä itkuja, joka nyt pakottaa minut kuuntelemaan itseäni, tunteitani? Mikä nosti surun pintaan juuri nyt?

 

Olin viime päivinä käynyt läpi papereita, mm veroilmoituksia vuosien varrelta ja laitoin niitä pois, tässä vaiheessa jo turhia vanhoja papereita. Kävin läpi myös vuosia sitten kuolleen sisareni ja hänen lastensa edunvalvojuuteen liittyviä papereita. Samalla kävin läpi vuosien takaisia ja vuosia kestäneitä tunteita, sisaren sairastamista ja kuolemaa, pieniä lapsia, heidän selviytymistään, lasten edunvalvojuuteen liittyviä ahdistuksia, osaanko, vaikka sisareni oli tehnyt eläessään testamentin siihen tehtävään. Itkin monesti osaamattomuuttani ja huusin sisarelleni, miksi lähdit ja jätit minulle tämän tehtävän. Ahdistuin myös ulkopuolisilta tahoilta tulleista syytöksistä, heidän mielestään en osannut hoitaa tehtävääni. Toki tiedän tehneeni parhaani kaikkien asiantuntijoiden avulla.

 

Nyt nuhani, rajuine oireineen, pysähdytti minut miettimään tunteitani, itkemättömiä kyyneleitäni, arvottomuuttani, turhautuneisuuttani, sukulaisten tuen saamattomuutta ja hyväksymättömyyttä. Itken nyt, annan nenäni vuotaa, en patoa tunteita ja itkemättömiä kyyneleitä sisälleni ja tukkeuta poskionteloitani ja keuhkojani. Uskallan sanoilla ilmaista tunteeni, olen varma osaamisestani, arvostan tekemisiäni, hyväksyn itseni vaikka en saakaan kaikkien tukea. Nuhakin on siunaus oireiden inhottavuudesta huolimatta. Ainakin jos uskaltaa katsoa sisäisillä silmillään, kuunnella sisäisillä korvillaan ja uskoo että sairaus on muutakin kuin fyysinen tapahtuma.

 

Vahvistan taas immuunipuolustustani terveillä elämäntavoilla. Ilmaisen tunteeni rehellisesti. Kakista tärkein on minä itse, olen rehellinen itselleni. Jos en voi hyvin, se heijastuu ympärilleni.

 

Ihan tavallinen flunssa sai tällaisia miettimään. Ehkäpä se olikin kehoni viesti alkaa taas sitä tarkemmin kuuntelemaan ja löytää viisaus sisältään.