Istun kotini portailla, ihailen kaunista aamua. Hämärä alkaa väistyä ja juuri nousseen aamuauringon ensimmäiset säteet pilkistävät taivaanrannan takaa ja siilautuvat metsänpuiden oksien lävitse. Sulkiessani välillä silmäni, aistin tähän vuodenaikaan kirkkaiden säteiden suljettujen luomieni läpi. Kirkas aistimus kulkeutuu verkkokalvoilleni ja tuo väreilyn omaisen sävähdyksen koko keholleni. On hieno hetki ja minä sain sen kokea, juuri nyt on kaikki hyvin ja seesteistä.

Siirryn läheisen metsän reunaan, nojaudun suuren kuusen runkoon, aistin luonnon läheisyyden, äänet ja hiljaisuuden, yritän sulautua puuhun ja maisemaan, ollen osa sitä. Olen niin lähellä luontoa kuin nyt voin, olen samalla lähimpänä myös itseä, omia sisäisiä näkemyksiä, jos vaan uskallan niiden tulla esiin. Tunnustelen ja aistin kehoani, sen tuntemuksia tässä rauhassa ja hiljaisuudessa. Toki liikenteen hälyä kuuluu taustalta, mutta eristän sen tämän kaiken ulkopuolelle. Yritän keskittyä vain tähän hetkeen ja olotilaan.

Tulee mieleeni kuulostella myös nimeäni. Sanon sen ensin hiljaa mielessäni, kuvastaako se minua, miksi minulle on annettu se nimi. Olen kokenut nimeni rumaksi, vanhanaikaiseksikin, ovathan molemmat nimeni mummujeni, vanhojen ihmisten, nimet. Nuorempana en tuntenut ketään muuta saman nimistä. Myöhemmin tapasin useammankin ollessani työssä sairaalan osastolla. He kaikki olivat vuosikymmeniä minua vanhempia mummoja, kerran meitä oli siellä neljä saman nimistä yhtäaikaa.

En päässyt tuntemaan kutsumanimeni kaimaa ja nimeni alkuperää, hän kuoli ollessani alle vuoden ikäinen. Ehkä hänen luonteensa tunteminen ja muutoinkin tämän ihmisen persoonaan tutustuminen olisi auttanut minuakin tuntemaan oloni helpoksi nimeni kanssa. Olisinkohan oppinut tuntemaan sitä kautta nimeni salaisuuden ja ymmärtämään, miksi vanhempani valitsivat ne minulle.

Makustelen nyt ääneen nimeäni. Sanon sen ensin hiljaa mielessäni, sitten vienolla äänellä ääneen kertoen kuuselle, kuka minä olen. Siis kuka olen nimeltäni. Olen Aune Lyydia. Aune, Aune, Aune…. toistan nyt isommalla äänellä. Kuullostellen samalla, miltä se tuntuu ääneen sanottuna, olemme kuitenkin vielä kaksin kuusen kanssa, paisi tietenkin muut metsän puut ympärillä. Ehkä nimeni salaisuus onkin…, niin mikä? Sehän on vain sana, kalenteriin merkitty naisten nimien kohdalla. Kaikille annetaan nimi, pitääkö sillä olla merkitys ja tarkoitus, pitääkö sen ilmentää kantajaansa jollain tavalla. Pitääkö vanhempien miettiä todella tarkkaan, onko se oikea nimi lapselle, aiheuttaako se joskus hankaluuksia, tykkääkö lapsi siitä, onko sillä piilomerkityksiä tai merkityksiä ylipäätään.

Aika paljon olen pohtinut tätä nimiasiaa, yrittänyt tulla sinuiksi nimeni kanssa. Nyt vanhempana olen Aune-mummun iässä itsekin, joten nimenikään ei enää tunnu vanhalta, sehän on yhtä vanha kuin minä itsekin. Tosin en edelleenkään tunne ketään muuta samanikäistä ja samannimistä tai nuorempaa. Yhteen työpaikkaan mennessäni ensimmäisenä työpäivänä vastaan tullut työkaveri näki minut ensimmäistä kertaa ja sanoi: ”Ai, sinä et olekaan pyöreä, vanha mummo.” Huumorilla osasin suhtautua, vilkkaasti liikkuvana en todellakaan osoittanut tuota mielikuvaa oikeaksi.

Omien lasteni nimille koen löytäneeni selkeän johdatuksen ja nimien juuret ja mielestäni ne kuvastavat myös kantajaansa hyvin. Heillä ei tietääkseni ole tällaista nimikriisiä kuin minulla, en ole saanut sitä siirrettyä perintönä heille, ainakaan he eivät ole siitä kertoneet.

Lieneekö nimeni perimää tai sen aiheuttamaa, että olen enimmäkseen vakavamielinen, pohtiva, olen paljon toiminut mummujen parissa sekä työssä että vapaaehtoisena. Kävin myös Lyydia-mummuni luona säännöllisesti jo kouluikäisenä, ei pakotettuna vaan osin velvollisuuttani.

Jos nimi ei ihmistä pahenna, en myöskään itse likaa nimeäni. Yritän löytää viimeistään nyt sen oikean soinnun, jota nimi soittaa. Ehkä nimi osoittaa vielä myös tarkoituksen, miksi sitä kannan tässä elämässäni. Huomaan, että olen arkipäiväistänyt itseni, pyrkinyt olemaan huomaamaton. Nyt se saa loppua, nimeni loppusointu saa kohota korkeuksiinsa ja ilmaista itseään tarkoittamallaan tavalla. Se Aune-niminen lapsi saa oikeuden olla se mikä on ja millaiseksi on tullut, ei vain monien hyljeksimä tai hyväksikäyttämä. Kaiken nimisillä, mitä tahansa ammattia harjoittavalla, kaikilla ihmisillä maan päällä, on oikeus olla ja elää valitsemallaan ja muut huomioivalla tavalla.

Aune, olemme yhdessä paljon enemmän kuin pelkkä nimi. Omanlaisiani jälkiä jätän itsestäni nimeni allekirjoituksella.