on mutkia, ylä- ja alamäkiä, suoranpätkiä sekä äkkipysähdyksiä, niiltäkään ei voi välttyä. Kaikki tuo on elämää tietoisena tai tiedostamatta, kulkemalla valtaväylää tai pieniä polkuja. Kokemukset tuovat tälläkin matkalla rikkautta. Kokemus on myöskin työttömän arki ja sen tuomat aktivointimallin mukaiset tehtävät Tämä päivän mittainen pätkä elämästä ja valtatiestä näyttäytyi tänään tällaiselta: 

 

Olin saanut kahvilaan lahjakortin ja päätin nauttia perjantain kiireettömyydestä ja hetkestä itselle teekupposen ja sämpylän kera. Nyt oli tähän sopiva tilaisuus päästä ns.ilmaiseksi itseni seuraan maistelemaan samalla kahvilan antia. Istun siis kahvilassa, kuuntelen puheensorinaa, kun odottelen omaa teetäni keskeisellä paikalla, ainoassa vapaassa pöydässä. Puheensorinan lisäksi kuulen astioiden kilinää, ruokailuvälineiden kalahduksia vasten lautasta, sanomalehden rapinaa sivujen kääntämisestä, kahvilatyöntekijöiden kiireisiä askelia heidän kantaessaan asiakkaiden tilaamia annoksia pöytiinsä.

 

Katselen ihmisiä, on monenikäisiä, ehkä ruokatunnillaan syömässä, ystäviä keskenään seurustelemassa oman kahvi- tai teekuppinsa ääressä, joku tekee töitä läppärillä tai tabletilla, näin otaksun, kun sellaisen näen heidän pöydällään ja katse tuijottaa ruutua. Useimmat haluavat uppoutua omiin asioihinsa, mietteisiinsä tai tarinoihinsa.

 

Kauan en jaksa tätä seurata, vain teekupposen ajan, sillä äänien määrä on kuitenkin melkoinen pienessä kahvilassa. Mutta ihan mukava on välillä tällaistakin sosiaalisuutta harrastaa.

 

Tällä kahvilakäynnillä en saa työttömän aktiivisuusmallia täytettyä, vaan nautittuani lahjakortin suomasta teehetkestä, suuntaan työhakuklubin viimeisen päivän antia kuuntelemaan. Työnhakuklubi kestää viisi päivää ja tänään on viimeinen niistä. Tämän käytyäni olen ollut 65 päivän aikana riittävän aktiivinen ja saan taas takautuvasti hakea Kelan työmarkkinatukea. Seuraavalle seurantajaksolle pitääkin sitten keksiä joko lisää koulutusta, toimia yrittäjänä reilun kahdensadan euron ansion edestä tai olla 18 tuntia jossain palkkatyössä työsopimuksella ja sopimuksen mukaisella palkalla. Ja noiden lisäksi on tehtävä Te-toimiston määräämät tehtävät, haen työpaikkoja ja tietenkin parasta olisi, jos mukavaan työhön sinä aikana pääsisi.

 

Olen jo yli kolmekymmentä vuotta maksanut ammattiliiton jäsenmaksuja, mutta en ole koskaan niistä saanut työttömyyskorvausta. Iloinen asiahan se on, kun ei ole tarvinnut olla työttömänä. Mutta kun omaehtoisesti valitsin, että jäin pois töistä omaa jaksamista ajatellen enkä heti työttömyyskortistoon ilmoittautunut, niin en siten täyttänytkään sopivia ehtoja ja nyt nautin Kelan työmarkkinatukea, en liiton ansiosidonnaista päivärahaa. Ja toki sekin on hyvä, onhan se sentään yli 500 euroa enemmän kuin 0, kun vajaa puoli vuotta sitten päätin uskaltautua Te-toimiston asiakkaaksi ja virallisesti työttömäksi.

 

Tämän työnhakuklubin aikana saan noin kolme euroa enemmän päivässä ja ruokarahan siihen päälle, joten mielelläni kuuntelen työnhakuohjeita, cv:n päivitykseen liittyviä vinkkejä sekä yrittäjyyteen kannustusta. Enemmän minua tässä harmittaa se, että konsulttifirma tienaa varmasti hurjan verran euroja näistä parin tunnin luennoista viitenä päivänä. Kaikenlaista näistä kurssin asioista jo tiedän ja osaankin 63 vuoden ikään ehtineenä, mutta ainahan oppii jotain uutta ja kuulee toisten kokemuksia. Ja olen työhakemuksia täyttäessäni huomannut ja kielteisiä vastauksia saaneena ymmärrän, että 63-vuotias on kallis työntekijä, jota ei kannata palkata, koska tämä jää kuitenkin kohta eläkkeelle. Tosin tuosta olen toista mieltä, mukavassa työssä ja työilmapiirissä voisin jatkaa 68-vuotiaaksi, terve ja hyväkuntoinen kun vielä olen.

 

Jos en pääse koulutuksiin enkä töihin, työmarkkinatukeni laskee, mutta sillä on pärjättävä. Ja edelleenkin saan tehdä omia valintoja tilanteeni mukaan. Tärkeää jokaisen kannalta on, että kaikki fyysiset tarpeet tulee täytettyä eli saa ruokaa, vaatteita ja on koti, jossa asua. Raha tuo tietenkin myös turvallisuutta. Työttömänä täytyy saada sosiaalisetkin  tarpeet täytettyä, siinäkin tarvitaan omaa aktiivisuutta. Itse voi hakeutua muiden seuraan, johonkin joukkoon on hyvä kuulua. Työttömänä voi tuntea itsensä arvottomaksi, en kelpaa töihin, mutta sekin on asennekysymys, eihän se aina ole omaa syytä. Harrastukset ovat myös tärkeitä, kaikki harrastukset eivät ole kalliita, liikunta, ulkoilu, kirjoittaminen esimerkiksi ovat halpaa huvia ja terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoa.

 

Teen tehtävät, olen tavoitettavissa, puhelin jopa vessassa mukana työkkärin virkailijan kehoituksesta, haen työpaikkoja, mutta iltaisin voin lähteä metsään, luontoon, jossa viihdyn, unohdan kaiken tuon, rentoudun, uppoudun luonnon rytmiin, ääniin, pieniin yksityiskohtiin ja ihmetyksen aiheisiin. Tätäkin kirjoitan oven auki ollessa ja kuuntelen samalla lintujen laulua. Se minua suuresti ilahduttaa ja unohdan työkkärin ja kaikki velvoitteet.