Eilen illalla suunnistimme tyttären kanssa naapuripaikkakunnalle konserttiin, jollaista en ole aiemmin kokenut. Tytär tätä ehdotti ja kun kokemaan erilaisia asioita olen tähän elämään tullut, niin mukaan vaan. Tähän konserttisaliin mahtuu kyllä hyvin kaikki osallistujat, mutta olimme siltikin ajoissa paikalla. Vesisade haittasi hieman, sellainen se Suomen kesä kuitenkin on, sataa tai paistaa, säiden armoilla olemme. Toisaalta pukeutumiskysymyshän se on ennenkaikkea.

 

Ennen varsinaisen konsertin alkua oppaamme antoi monenlaista tietoa, oli ihan mielenkiintoista kuulla yön laulajista ja myös muista alan harrastajista mukavalla tavalla kerrottuna. Tyttärellä on myös paljon tietoa näistäkin laulajista, sillä hän on harrastanut tällaisenkin musiikin kuuntelua kaikenlaisten raskaammankin musiikin konserttien lisäksi. Minulle oli lisäksi haastavaa, kun en tahdo jaksaa valvoa kovin myöhään ja tänne konserttiin menimme vasta yhdeltätoista illalla.

 

Vettä satoi, mutta siltikin iso joukko meitä harrastajia oli kokoontunut huoltoaseman pihamaalle, josta lähdimme yhdessä etsimään oppamme johdolla sopivia yölaulajien paikkoja. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa kuului heti tosi kauniisti laulavan viitakerttusen vaihtelevia sulosointuja. Vesisade haittasi paitsi kuulemista niin myös sitä, että jotkut linnutkin olivat sen takia vähemmän äänessä. Siltikin sain tutustua myös ruokokerttuseen, kaulushaikaran, rantasipin ja monen muunkin lajin lauluihin. Opin myös erottamaan kilpalaulantaa, jossa kolme tai neljä lajin edustajaa yritti tuoda taitojaan parhaiten esille meille kuulijoille. Pöllöjä ei nähty eikä kuultu, ne olisivat olleet mukava uusi tuttavuus. Seuraavalla retkellä sitten tai jossain muussa tilanteessa.

 

Vaikka säätila ei ollutkaan paras mahdollinen tällaiselle linturetkelle ja vaikka se oli ensimmäinen kokemukseni, ei se minua pelästyttänyt vaan voisin kokea sen taas jossain vaiheessa uudelleen. Päiväsaikaan olen toki käynyt lintubongauksessa tyttären kanssa ja kuunnellut kotini terassilla aamu- tai iltalaulajia kuin myös päiväsaikaan laulavia lintuja, mutta myös tällainen opastettu retki on mukava kokea. Jonain yönä voisin jopa nukkua terassilla ja kuulla myös läheisen metsikön yölaulajia, jollen sitten nuku tosi hyvin niiden sointuja kuunnellessa. Ja juuri näihin aikoihin onkin parasta aikaa nauttia yölaulajista, sillä kun ne aloittavat pesänrakennuspuuhansa, laulut loppuvat.

 

Lauantai-iltaa olisi toki voinut viettää muutoinkin, mutta meille tämä oli parasta mahdollista. Toiset juhlistivat  koulujen loppumista ja opiskelujen päättymistä saunomalla, varmaankin myös syömällä ja juomalla, mutta jokainen hyväksi havaituilla tavoillansa.

 

 

IMG_7417.jpg

 

Tämä lintu ei kuulunut viime yön laulajien konserttikokoonpanoon, vaan taitaa olla viherpeippo, jonka olen nähnyt jossain muussa tilanteessa päiväsaikaan.