Sateenkaari.JPG%203%20%282%29.jpg

 

Yllytetään itseämme ja kanssakulkijoitamme

toisten auttamiseen

ilmastonmuutoksen torjumiseen

kierrätykseen 

näkemään luonnon voima ja tarpeellisuus

tai mihin tahansa myönteiseen juttuun

yksilötasolla

toisten tuella.

 

Haastetaan muita

laitetaan itsemme likoon

kannustetaan kaikkia

oman tiensä kulkemiseen

itsensä kehittämiseen

muiden huomioimiseen

positiivisella tavalla.

 

Syksyn pimenevinä iltoina

antaa luovuuden nostaa päätään

käytetään sitä

kaikkien hyväksi

parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Pienelläkin tekemisellä on vaikutusta

jokaisen äänellä on merkitystä

sanoilla painoarvoa

yksilönkin vaikutus on tärkeä,

siis teen niitä asioita

sanon sellaisia sanoja

joista voin olla ylpeä.

 

Sen minkä teet itselle

teet samalla toisille

sekä hyvässä että pahassa, 

kaiken ratkaisemiseen

tarvitaan omaa valtaa ja vastuuta

josta tulevaisuudessa myös lastemme lapset kiittävät

ja vedet voivat virrata puhtaina ja vapaina.

 

Onni, ilo, valo, runsaus ja rakkaus

levittäytyköön kaikkien ympärille jokaisena hetkenä, 

 

Neiden%203.jpg