Kuva0185%20%282%29.jpg

 

Koti ja sielunmaisema voivat olla missä tahansa. Itse asiassa kotini on oman pään sisäinen maailma, joka on muotoutunut monien kokemusten kautta. Koti on kuitenkin siellä missä olen.

 

Koti ei ole vain seinät ympärillä, paikkakunta jossa asun vaan sisäisen maailman jatke konkreettisilla keinoilla. Kodissa voi olla vaikkapa vain yksi paikka kaiken keskellä, joka on oma paikka. Se voi olla tuoli, jossa viihdyn, luen, piirrän, kirjoitan, kuuntelen musiikkia, haaveilen. Se on minun tuolini, sillä hetkellä kun siinä olen, minun rajani. Se voi olla jokin nurkkaus, jonka rakennan mieleisekseni, parveke, puutarha, joka rakentuu omien tarpeitteni mukaiseksi. Se on minulle hyvä ja pyhä ja on sitä myös toisille, kun niin haluan. Siinä paikassa lataudun, elämän hetket jatkuu taas kun voimaantuu.

 

Minulla on uusi koti, uudet seinät, huonekaluja, avaruutta ja tilaa entiseen verrattuna. Viihdyn täällä, viihdyn yksikseni, perheeni tai ystävieni kanssa. Nyt on tilaa, kun lapseni kumppaneineen tulevat käymään, vaikka aivan hyvin ja sopuisasti mahduimme entiseenkin puolta pienempään kotiin. Muutto ja muutos tulivat nyt ja tulivat ihan sopivaan aikaan. Ja nyt on hyvä näin. Juurtuminen vaikkapa uudelle paikkakunnalle tulee hyvin kodin rakentamisen myötä. Mutta juurtuminen voi olla myös symbolista, sitoutumista siihen, missä on ja asuu sillä hetkellä.

 

Moni kaipaa kotiin. Mitä se kaipaus sitten on, jokainen varmasti sen tietää sisimmässään. Joku kaipaa lapsuudenkotia, maisemaa siellä, luontoa, tunnetta, jota ei mielestään ole saavuttanut maailmalla. Itse asiassa kaipaamme jotain, jota emme ole löytäneet itsemme sisältä, rakkautta ja turvallisuutta sekä kykyä olla itsen kanssa sellaisenaan ja missä tahansa. On helppoa syyttää olosuhteita, työpaikkaa, kotia, seiniä siitä ettei viihdy tai ole hyvä olla. Ja toisaalta muutot tuovatkin hyviä mahdollisuuksia nähdä erilaisuutta peilatakseen sitä, mitä haluan, omia tunteita, siis sitä mikä minä olen, ja mitä oikeasti tarvitsen ollakseni onnellinen itsessäni, ollakseni kotini, ollakseni oikeassa kodissani itsenäni jokaisella hetkellä.

 

Kakista paikoista, joihin asettuu, löytää tuttuuden tunnetta, omia arvoja vastaavia asioita, omaa haavekuvaa, vaikkapa vain pienen osasen. Siihen voi sillä hetkellä kiinnittyä ja taas löytää jotain uusia puolia itsestä. Esimerkiksi miksi päädyin tänne, mitä kotini kuvastaa minussa, mitä naapurusto, millaisa asioita opin taas itsestäni kulkiessani taas kohti jotain, jota etsin.

 

Kotini ikkunasta näkyy polku metsään. Sitä katsellessani se antaa symbolisesti minulle mahdollisuuden haaveeseen, joka johtaa johonkin, se voi olla alku jollekin, rauhan paikka, se on pysähdyspaikka mietinnälle, olenko nyt kotona näiden seinien sisällä, tässä ympäristössä, näiden naapureiden kanssa vai onko kotini tuon polun päässä. Siis jossain muualla kuin tässä, kaipaanko edelleen jotain, puuttuuko minulta vieläkin jokin juttu ennenkuin tunnen olevani kotona.

 

Seinä tuovat turvan ulkomaailmalta, naapureiden ääniltä, kaupungin ja liikenteen hälyltä. Tämä on minun tilani, jonne päästän kenet haluan eli tiedostan rajani. Nämä rajat minun tulee tiedostaa myös itsessäni. Kenet päästän sisäiseen kotiini näkemään tunteeni, millainen todella olen. Fyysinen kotini kuvastaa itseäni, mutta ei paljasta kaikkia tunteitani. Fyysiseen kotiini pääsee ovesta ja ikkunoista, kun ne avaan. Minun sisäiseen kotiini on avain jollain muulla tavalla.

 

Tiedän tulleeni sisäiseen kotiini, kun elän sellaista omaa elämää kuin haluan eikä kukaan sanele, miten tulee tehdä ja elää. Silloin olen kotona, olin sitten missä tahansa.

 

En kaipaa syntymäkotiseutua, lapsuuden maisemia. Minulla ei ole jäänyt sinne mitään, mitä nyt tarvitsisin. Ainoastaan kaipaan lapsuuden huolettomuutta, vapautta tai suunnittelemattomuutta, jotka nekin on saavutettavissa edelleenkin. Minulla ei ole jäänyt tekemättömiä töitä tai asioita. Lapsuudenkoti ja maisemat sekä ihmiset siellä olivat se ympäristö, joiden kautta lähdin maailmaa katselemaan. Sain sieltä tietynlaiset valmiudet ja opin, että pystyn etsimään omaa polkua. Monia vaiheita, haasteita ja epäuskon hetkiä on mahtunut matkan varrelle. Uskoa olen tarvinnut siihenkin, että ihan itse osaan, voin valita ja rakentaa oman kodin sinne minne haluan. Ja vaikka konkreettiset olosuhteet eli ”seinät” eivät aina olekaan olleet haaveiden mukaiset, niin siltikin sinne on saanut kodin rakennettua.

 

En aio näihinkään seiniin rakastua. Eikä tämän kodin tavaroistakaan tule sellaisia ettenkö voi niistä luopua muutostarpeen tullessa. Niin monessa paikassa ja monenlaisissa olosuhteissa asuneena tiedän, että mikään ei ole lopullista, muutokset ovat aina läsnä. Ulkoiset olosuhteet näyttävät minusta jotain puolia mutta sisäinen koti on minä itse. Ja kun sen sisäisyyden olen löytänyt, olen tullut sen hetkiseen kotiini, henkiseen kotiin. Kaikki on riittävää istun sitten kannolla tai kivellä lähimetsässäni tai kotini vanhassa nojatuolissa tai makoilen avoimella terassilla. Siellä olen minä.

 

Kaikilla on jonkinlainen sielunpaikka, toivon, että jokainen löytää sen. Ja uskaltaa olla omana itsenään omassa kodissaan, siellä missä kokee sen olevan. Kaikki eivät tavoita tai tavoittelekaan taloa, mökkiä, omaa asuntoa kodikseen vaan ovat onnellisia siinä missä ovat, siten kuin ovat, rakkaus sydämessään ja onnellisuus olomuodossaan, juuret symbolisesti syvällä maassa. Jokaisen koti, sillä hetkellä, on ihan oikeassa paikassa. Sellaisena hetkenä ei kaipaa muuta kotia, sillä muutoin jää tämä hetki näkemättä ja elämättä.

 

Olemme erilaisia. Sinun kotisi on siellä missä olet ja mistä löydät sisäisen rauhan. Sekin on meillä erilainen. Tasapainoinen olo, ilo ja rakkaus välittyy, kun olet kotonasi omassa olemuksessasi.

 

 

Pilvilinnojakin voi rakentaa

ne oman todellisuuden näyttää

haaveet ovat ne

jotka johdattaa

johonkin omaan ja oikeaan

kädenjäljen voi tavalla tai toisella jättää

se jää historiaan

unohtuu tai muokkautuu

parasta jälkeä syntyy rakkaudella ja lämmöllä

eikä sen tarvitsekaan olla ikuista