Nousin vuorille sen kertomaan kuinka onnellinen olinkaan… Laulu soi mielessäni, hyräilin sitä herätessäni aamulla hyvin nukutun yön jälkeen.

 

Tämä kirjoittaminen blogiin tai mihin muuhun tahansa julkaisuun on kuin vuoren seinämän kiipeämistä. Pitää osata asetella sanat (jalkansa) oikein ja sopivalla tavalla, jotta kirjoittaminen (eteneminen) sujuu mallikkaasti. Jalan lipsahtaminen aiheuttaa lähinnä itselle vaivan tai jopa rotkoon putoamisen. Sanojen asettelu paperille ei ehkä aiheuta vastaavanlaista kiusaa tai ainakaan kipua lukijoille. Olen siltikin kuullut, että monet jopa pahoittavat mielensä jonkun sanojen paperille asettelusta tai sitten katsovat oikeudekseen arvostella sanajärjestystä, pilkkuvirheitä taikka aiheen käsittelyä, vaikka yleensä kyse on omista mielipiteistä. Jokaisen oma matkahan se on vuorellekin kiipeäminen tai sitten sanojen paperille laittaminen. Perille päästyään voi riemuita hengästyneenä, välillä kompuroineena, mutta onnentunne kovan työn jälkeen on sanaton. Myös fyysisesti onni voi tuntua kehossa kevyenä väreilynä, olen mielestäni saavuttanut jotain itselleni ja ehkä esimerkilläni myös toisia kannustanut.

 

Toisenlainen vuorelle nousu voi löytyä haasteiden kautta, kun uskaltautuu menemään kohti uutta ja tuntematonta, siis oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Laulu ja laulaminen voisi olla minulle yksi sellainen. En osaa laulaa, no ehkä jollain lailla rallatella tai hyräillä, mutta ei julkisesti kuitenkaan. Lauluäänen tuottaminen on työlästä, välillä puheenkin tuottaminen tuntuu rankalta äänihuulissa. En varmaankaan osaa käyttää ääntä oikein tai taloudellisesti vai miten se sanotaan. Rytmitaju minulla on kuitenkin hyvä, onhan sekin jotain maininnanarvoista.

 

Tällaisilla ominaisuuksilla varustettuna todellinen haaste on mennä kuoroon laulamaan. Tämä haaste on tullut eteeni, joten lähden kokeilemaan, mitä se tuo tullessaan. Eikä todellakaan ole koskaan tullut edes mieleen, että voisin laulaa kuorossa. Tämä kuoro on tarkoitettu kaikenlaisille laulajille tai ainakin halukkaille antaa mahdollisuuden laulaa omalla äänellään. Ensisijaisesti siinä minua kiinnostikin ääni- ja hengitysharjoitukset, joilla voisi saada oman äänen sujuvammin käyttöön ja myös oman äänensä paremmin kuuluville.

 

Oman äänen kuuluville saaminen onkin monen ongelma tai haaste saada sanoa tai laulaa tai kirjoittaa oma mielipiteensä. Tulla kuulluksi omana itsenään, saada ilmaista itseään tavalla tai toisella esimerkiksi kirjoittamalla, laulamalla, maalaamalla, askartelemalla, puutarhaa rakentamalla, ompelemalla, kutomalla tai toisia ohjaamalla, vain muutamia tapoja mainitakseni.

 

Jatkan kirjoitusta kuoroharjoituksen jälkeen. Onko ääneni selkeämpi kuin sinne mennessä vai vaikenenko ikuisiksi ajoiksi laulun keinoilla.

 

Kuorolaisia oli paljon. Suurin osa kuului olleen kuorolaisia jo vuosia. Jonoa oli ulko-ovelle saakka, jonotimme sisälle pääsyä, koska mennessään jokainen kirjasi itsensä paikallaolleeksi. Aloituskin viivästyi, kun kaikki kuoroon tulijat eivät olleet päässeet sisällekään kellon näyttäessä alkamisaikaa. Minulle tuli oikein tervetullut olo ja että nyt olen oikeassa paikassa siinä kaikkien ihmisten keskellä. Se johtui siitä, että kuoronjohtaja kätteli tai halasi kaikki tulijat, halauksen saivat ehkäpä kuoroissa jatkavat, tutut ihmiset. Sanoin vain nimeni ja kuoronjohtaja kysyi olenko ensikertalainen. Nyökkäsin ja hymyilin ujosti. Iloisesti nauraen kuoronjohtaja sanoi minua ympäröiville ihmisille, että pitäkääpä huolta, että tämä tyttö tulee jatkossakin mukaan. Oli oikein innostava ja sydämellinen vastaanotto. Ihan kuin minä olisin ollut kovinkin tärkeä ääni kuorolle.

 

Viereeni penkille istui nainen, joka hänkin sanoi olevansa ensikertalainen, vasta paikkakunnalle muuttanut. Tosin hän oli eritavalla ensikertalainen kuin minä, sillä hän oli taas vuoden tauon jälkeen tullut mukaan kuoroon vaikkakin eri paikkakunnalla, jossa oli laulanut kuorossa jo vuosia. Sanoinkin, että tarvitseeko sitä nyt näin vasta-alkajien kanssa aloittaa, mutta hän sanoi tarvitsevansa itsevarmuutta lisää ja aloitti taas ihan alusta.

 

En tuntenut ketään mennessäni harjoituksiin enkä ollut pyytänyt ketään tuttua mukaan. Oli siellä joitakin näkötuttuja muista yhteyksistä, mutta ei sen tutumpia tai ystäviä. Mutta se, että uskalsin mennä yksin mukaan ihan uuteen ja outoon ilman ystävän tukea tuntui hyvältä. Siihen joukkoon vaan pikkuhiljaa sulautui, en tarvinnut ystävää vierelle.

 

Pidemmittä puheitta ensin jumppasimme lihakset lämpimiksi, venyttelimme ryhdin suoraksi, polvet notkeiksi, kehon tasapainoisesti seisovaksi, jotta hengitys kulkee vaivattomasti, ilmaa sisään, ilma sihisten ulos ja muitakin hengitykseen liittyviä harjoituksia. Nyt tiedän mitä äänenavaus on. Se tehdään seisten, jumpaten, ryhti hyvänä, hengitysharjoituksilla ja ääniharjoituksilla. Eli hyvä, kun jumpat ovat jo tuttuja, pilates tai muu vastaava venyttely, ne auttavat myös laulun muodostamisessa. Hengitysharjoitukset eivät ole tärkeät vain laulajille vaan jokaiselle meistä. Kuoronjohtaja oli innostava ja jo muutaman tra-la-la:n ja mi-me-mo-mu:n jälkeen jo sanoi, että kylläpä tämä kuoro soi kauniisti, voisimme jo lähteä esiintymään. Ja kyllähän sen kokoisesta kuorosta ääntä lähtikin. Minunkin ääneni sulautui joukkoon. Ja lauloin täysin innostuneena, vaikkakin korkeat äänet tuottivat tuskaa tai jouduin aukomaan vain suutani niillä kohdin.

 

Hiki tuli puolitoista tuntisen harjoituksen aikana, vettä kului. Tehokas kuoroharjoitus ensikertalaiselle. Kahden viikon kuluttua uudelleen. Silloin pitääkin miettiä kumman menon sille illalle valitsen, kokouksen vai kuoroharjoituksen.

 

Rohkene sinäkin lähtemään mukaan johonkin täysin uuteen ja tuntemattomaan tapahtumaan tai harrastukseen. Sieltä voi löytyä jokin todella tärkeä kokemus tai tapaaminen jonkun kanssa, joka taas voi vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Uteliaana ja rohkeana voi saada jotain uutta omaan elämään. Lähde toisenkin kerran vaikka ensimmäinen kerta ei vielä vakuuta sinua, niin minäkin aion.