Tunnen ja näen
kuinka hän on kadonnut itseltään
sulkee pois myös ympäröivän maailman
ulkopuolelleen
on liikkumatta hiljaa
toivooko mielessään
menisi jo pois tuo ”ystävä”
istun vieressä
silittelen hartioita
pidän kädestä
läheisyyttä
hiljaa olemista
läsnäoloa
kärsivällisesti opettelen istumaan rauhassa.
Onko minun haluni liian voimakas
kunnioitanko toisen eleetöntä tahtoa olla omassa olotilassa
yksin,
vaikea tietää
kommunikointi takkuaa
ovatko käyntini hänelle täyttä tuskaa
uskallan siltikin vierellä kulkea
vanhenevan ystäväni rinnalla
sillä kaikki tuo sulkeutuneisuus
liikauttaa myös omia tuntoja, ihmisyyttä, yksinäisyyden kokemuksia
joita hänen kauttaan peilaan
voiko ihminen kadota ihmisten keskellä
tunteettomuuden seitin vangiksi
omaan maailmaan,
sitä miettiessä
jokin ovi minussa raottuu
tukahdutettu naiseusko, ihmisyys tai minä itsenäni
haluaa tulla löydetyksi
itseäni pohdin
kehotietoisuuttani
tunteiden ilmaisemista,
millä tavalla?
laulaen oma ääni kuuluville
tanssien kehon tuntemusten avaamista
uneksien näkyväksi tulemisesta
itse itselleni
olla omanlainen
kuten annan ystäväni olla
oman elämänsä vahva persoona
itsemääräämisoikeudella.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.