Minä päätin aloittaa "sukukuvia runomuodossa työpajan" tai runopiirin, jolla sitä voi myös kutsua. Itse halusin oppia tuntemaan isovanhempiani, joita en ollut koskaan nähnyt. Minulle ei ole tärkeää tietää heidän syntymäaikoja, kuolinaikoja tai naimisiinmenovuotta, vaan minulle on tärkeää tietää heistä jotain muuta. Ja mietin myös omia kokemuksia ja tuntemuksia syntymäperheessäni, miksi olen niin erilainen tai kuulumaton tähän perheeseen. Mietin tunnekylmyyttä, tunteiden ilmaisemisen heikkoutta, torjutuksi tulemista ja sitä millainen naisenmalli haluan olla omalle tyttärelleni. Olenko naisenmalli suoraan tyttärelle vai vaikuttaako siihen myös äitini ja isoäidiltäni peritty malli. Myös itseni palauttaminen sukuun kuuluvaksi on ajatuksissa, koska koen välillä, että en kuulu tähän joukkoon. 

Uskon, että nykyisyys voi parantaa menneisyyden, voi tervehdyttää koko sukupuuta. Suvussa voi olla tragedioita, sairauksia, käyttäytymismalleja, tunne-elämän malleja, ääneen sanomattomia asioita, jotka seuraavat geeniperimässä. Geeniperimä ei mielestäni ole vain fyysisellä tasolla olevia asioita. Myös käsittelemätön suru ja menetys, vanhempiemmekin tai isovanhempien, vaikuttaa tuhoavasti ja yllättäin myöhemmin elämässämme. 

Olen itse tutkinut suvun vanhoja kuvia ja niistä alkoi nousta mieleen runoja, joita kirjoitin. Nämä ihmiset eivät ole tässä mutta silti ovat läsnä valokuvassa, mielikuvissa, muistoissa ja muiden kertomuksissa. Kirjoitin ensin ihan vain siitä, mitä konkreettisesti näin. Sitten huomasin, että tämähän on kuin sipulin kuorimista, kun kuoren ja kerrosten alta alkoi paljastumaan jotain muutakin. Ja mitä paljastuukaan, kun pääsee ihan sisimpään eli uskaltautuu kuuntelemaan myös hiljaisempia ja ei-niin ennaltasuunniteltuja viestejä, jotka ovat intuition ja universaalin tason viestejä. Ei sieltä välttämättä paljastu pelkästään sankaritarinoita vaan myös tapahtumia ja tekoja, jotka ovat tuomittavia. 

Kun tarinat, tunteet ja teot tulevat kuulluiksi rehellisesti, ne pystyy hyväksymään. Isovanhempamme varmasti haluavat meidän hyväksyntäämme. Kun he saavat tulla kuulluiksi oman tarinansa kautta meidän suullamme, voimme myös ymmärtää suvun tapahtumat, käyttäytymismallit ja taustat niihin. Siitä pääsemme anteeksiantoon tai vähintäänkin irtipäästämiseen, jolloin myös itse saamme anteeksi omat käyttäytymismallimme, kun myös nämä isovanhempamme saavat meidän anteeksiannon.

Kirjoittamalla rehellisesti, intuitiivisesti ja universaalin tiedon ja tiedostamisen kautta kaikki asiat jäsentyvät ja niiden merkitykset avautuvat. Myös luovuutemme vapautuu painekattilastaan ja voi löytyä itselle sopivin tapa ilmaista asioita kirjoittamalla, piirtämällä, maalaamalla, kuvanveistolla, valokuvaamalla tai muulla tavalla. 

Mainitsemani rehellisyys omien intuitiivisten viestien vastaanotossa on tärkein. Ne ovat meidän omia tunteita eikä kenenkään muun ja auttavat paranemisprosessissa. Kaikenlainen asioiden salailu ja piilottaminen tuo stressiä ja vaikuttaa sairastumiseen. Rehellisyys tarkoittaa nimenomaan rehellisyyttä itselle. Toisten miellyttäminen ei ole sitä. Ja kaikki me koemme asiat erilailla, eikä kaikille kaikki asiat ole merkityksellisiä. Onhan meillä erilaisia elämäntehtäviä ja sielunsuunnitelmia. Jos minun sielunsuunnitelmaani kuuluu paljastaa suvun salaisuuksia universaalin tiedon kautta, niin uskon, että voin vaikuttaa niihinkin suvun jäseniin, joilla on erilainen tehtävä. Eikä paljastaminen ole itsetarkoitus vaan parantaminen ja parantuminen ja itsensä muuttaminen ja muuttuminen. Ja sekin riittää, että purat itsestäsi niitä tunnekokemuksia, kaiken ei tarvitse tulla koko maailman nähtäville. Toisaalta voi olla, että toisen kokemus voi auttaa muitakin, vaikka se ei suoranaisesti olekaan heille tarkoitettu. Kaikilla sanoillamme on merkitys vaikka emme sitä tiedä sanoessamme. 

Kirjoittamisessa rohkeus olla rehellinen itselle on parantavaa. Rehellisenä uskaltaa ilmaista myös sellaista, josta ei ole tietoinen, vaan tieto on tullut intuitiivisesti. Ja uskaltaa kirjoittaa siitä, joka hämmästyttää, kauhistuttaa, satuttaa tai häiritsee. Tätä ne isovanhempamme toivovat, saada puhdistua siitä kaikesta ja saada siihen parantavaa energiaa.

Olen myös lukenut joskus aiemmin kirjaa Terveet sukujuuret, David Furlong ja se löytyikin kirjahyllystä ikäänkuin tilauksesta. Sen kirjan kautta sain vahvistusta edelleen, että meillä voi olla jotain suvussa esiintyviä sairauksia, piirteitä, ongelmia, käyttäytymismalleja tms jotka ovat periytyneet meille alempiin sukupolviin. Eli kuten sanontakin on, isiemme pahat teot periytyvät kolmanteen (vai seitsemänteen?) sukupolveen saakka. Ajattelen niin, että kun tuon oivallamme, voimme parantaa sukumme jäseniä täältä nykyisyydestä menneisyyteen ja sitten meihin itseemme ja meidän lapsiimme. Eikä ne välttämättä ole isiemme pahoja tekoja vaan heidän oppimiaan ja perimiään malleja, jotka näkyvät myös meissä.

Haluan siis olla näiden esivanhempiemme "tulkkina". Voin hiljentyä heidän kuvansa ääressä ja antaa nousta pintaan tunteita, mielikuvia tai mitä tahansa. Minulle suvun tutkiminen ei siis ole pelkästään numeroita, syntymä- kuolin- ym aikoja vaan haluan tietää myös muuta heistä, heidän tunteistaan ja kokemuksistaan. Uskon, että intuitiivisesti meille nousee kuvia, tuoksuja, kehon tuntemuksia, kuuloaistimuksia tai näköhavantoja sekä värejä, kun vaan pysähdymme asian äärelle ja annamme mummujen ja pappojen olla tunteidensa tulkkina meidän kauttamme. Uskon, että meillä on side ja yhteys heihin, vaikka he ovat kuolleet. 

Parantamisprosessin avulla voin sitten parantaa näitä asioita heissä eivätkä ne haitalliset mallit vaikuta enää meihin ja lapsiimme. Ovat ne toki myös meidän oppimisenpaikkoja, mutta voivat ne olla tälläkin tavalla vaikkapa minulle. Siis että teen jotain tällaista. 

Onhan todisteita myös jälleensyntymästä, esim ihmistä on ammuttu tai puukotettu johonkin paikkaan ja siitä saattaa tässä elämässä olla syntymämerkki juuri siinä kohdassa. Voivat toki olla selitettävissä muutenkin. Jokainen saa ajatella asiasta omalla tavallaan. 

Olen saanut jotain "viestejä/näkyjä" ja tietoa symboliikan kautta tähän liittyen ja uskon, että olen oikealla tiellä. Pidän tällaisen viikonlopun työpajan pääsiäisen aikaan tai jos siihen ei ehdi ihmiset reagoida, niin huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 2.-3.4. ja sitten myöhemmin keväällä. Tervetuloa tälle matkalle kaikki, joita tämä kutsuu. Tai tee tätä omassa kodissasi, omassa rauhassasi, kaikki on kuitenkin meidän ja myös suvun jäsenten parhaaksi, kun teemme sen rakkaudesta. 

Elänkö omaa vai muiden määräämää tai toisten näköistä elämää.

Kiitos kaikille, kun jaksoitte lukea tänne saakka :)