Tässä hetkessä voin kiitollisena katsella taaksepäin ja ehkäpä jopa luottavaisena eteenpäin. Kaikista peloistani en vieläkään ole vapautunut. Ja edelleenkin välillä on tunne, että olenko tehnyt oikeita valintoja. Missään tapauksessa niitä valintoja ei ole tarvetta muuttaa toisenlaisiksi, niiden kanssa vaan jatkaa ja antaa niiden auttaa tulevissa valinnoissa. Vaikka siellä menneessä on ollut vaikeuksia, haasteita, kompasteluja, ymmärtämättömyyttä, kipua ja hyväksikäyttöäkin, niin toki myös iloa ja onnistumisia, ehkäpä juuri näiden kaikkien kokemusten kautta tai takia.

 

Pelko, mitä toiset sanoo, pelko epäonnistumisesta tai saako olla tyytymätön vaikka kaikki on ulkopuolelta katsottuna hyvin, onko oikeus etsiä omannäköistä elämää ja olla tyytyväinen luopuessaan työstä, talosta, tavarasta ja joistakin ihmissuhteistakin. Ja saako tehdä kaikki ratkaisunsa kysymättä toisten mielipidettä. Voiko katsoa vaan omaa jaksamista ja onnellisuutta. Nämä ovat varmaankin suurimmiksi nousevat asiat, jotka olisivat saattaneet muuttaa elämäni suuntaa, riippuen omista valinnoista ja valitsenko pelon vai itsen rakastamisen kautta.

 

Uskalsin tehdä muutoksia pitämällä johtotähtenä nuoruuden haavetta, muistamalla, että tämä on minun elämää, muut eivät voi siitä määrätä sekä myös muistuttamalla itseä, että haluan pysyä terveenä sekä mieleltäni että fyysisesti. Eettisyys, moraali, tyytymättömyys, lievä masennus, oikeudenmukaisuuden tavoittelu sekä yleisesti vallitsevaan sitku- ja mutkuelämään kyllästyminen mm. auttoivat tekemään vaikeimman eli ajatustyön ja mielen hiljentämisen. Tuo kaikki sai pään sisäisen vuorovaikutuksen kautta pohtimaan vaihtoehtoja ja voiko jostain luopua saadakseen jotain muuta tilalle. Taloudelliseen pärjäämiseen oli vahva luotto, sitä olin harjoitellut monenlaisissa elämäntilanteissa ja omaksunut asenteen, että pärjään sillä mitä on.

 

Olen saanut perheen, aviopuolison ja lapset, sain tehdä työtä ja ansaita rahaa, sain talon ja riittävästi tavaraa. Sitten tuli myös tarve uskaltaa kokea muutakin ja uskaltaa mennä elämässä, niikuin kulunut sanonta on, oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Eli yksinkertaistettuna kokemuksia keräämään, kun tässä elämässä vielä ennättää. Sekä näkemään, että pärjää, vaikka kaikki ei ole tuttua ja turvallista. Muutosta tarvitaan paljon, varsinkin ajattelussa ja luopumisessa omista opituista malleista, jotka ovat tulleet mallioppimisen kautta perheeltä ja myös ympäröivästä yhteiskunnasta.

 

Luopuminen alkoi vakituisesta työstä, omistusasunnosta ja huonekaluista sekä monenlaisesta tavarasta, mitä oli matkan varrella kertynyt. Tarpeellista ja välttämätöntä on oikeastaan tosi vähän. Luopumista oli myös muutto pois kotikaupungista, jossa olin asunut kymmeniä vuosia. Kokemuksena tuo edellä kerrottu oli ehkä kaikkein isointa, seuraavaksisuurena asiana muutto toiselle puolelle Suomea kolmen kuukauden työn perässä. Tuon jälkeen kaikki asuntojen muutot, työpaikan vaihdot, uusiin työkavereihin ja myös -paikkoihin sopeutumiset ovat olleetkin helpompia.

 

Kokemusten keräilystä on tullut tässä iän karttuessa pienimuotoisempia, mutta eivät suinkaan minulle vähäpätöisiä. Olen päässyt tutustumaan ystävätoimintaan oman spr-ystävän kautta, auttamaan monia ihmisiä heidän tarvitessaan vaikkapa saattajaa lääkärireissuille, olen etsinyt uutta kampaajaa yritysten ja erehdysten kautta, olen päässyt Kalevan kisoissa kahvilaan vapaaehtoiseksi, menin myös toimitsijaksi urheilukilpailuihin, sihteeriksi, jota myöskään en ennen ole tehnyt. Oman runokirjan kirjoittaminen ja omakustanteena julkaiseminen oli yksi ihanista kokemuksista. Tässä esimerkiksi muutamia mainintoja. Seuraava projekti on kirjoittaminen vielä tällä hetkellä minulle tuntemattoman henkilön kanssa, hänen kirjaprojektissaan avustaminen. Tätä odotan nyt mielenkiinnolla. Myös uskallus vain olla tekemättä mitään, laiskotella, on tärkeä ehtiä kokea tämän elämän aikana silloin tällöin ilman huonoa omaatuntoa. Onnellinen olen siitä, että olen niin myös uskaltanut tehdä ja kiitollinen, että se on ollut mahdollista.

 

Kun joku unelma tai toteutumistaan odottava ajatus tulee mieleen, pyrin menemään siihen suuntaan, että saan sen toteutettua. Kaikki ei aina suju kuin tanssi, mutta kaikella, mikä voimakkaasti on tulossa elämään, on tarkoituksensa. Välillä vaaditaan rohkeutta, punnitsemista, annanko pelon vai innostuksen hallita.