Toisinaan, kun tapaan muita kanssakulkijoita, sukulaisia, työkavereita, samanikäisiä, ystäviä tai tuttavia, keskustelu kääntyy aiheeseen isovanhemmuus. ”Joko sinä olet mummu tai minkä ikäisiä lapsesi ovat, seurustelevatko he tai ovatko jo naimisissa.”

Ensinnäkin vastaan noihin ylläoleviin kysymyksiin, että on lasten oma asia, menevätkö naimisiin tai sitoutuvatko muutoin, hankkivatko tai saavatko lapsia. Mummuus ei ole myöskään biologiasta kiinni. Sijaismummuna ja isovanhempana voin olla jonkun toisen lapselle, nuorelle aikuiselle tai voin olla kaveri ja ystävä minkä ikäiselle tahansa. Kaikissa näissäkin tapauksissa pystyn toteuttamaan hoivaviettiä, läheisyyttä, auttaa, kasvattaa sekä luoda hyväksymisen ja rakkauden ilmapiiriä näille ihmisille. 

Varmasti ajatuksiani yllä olevaan suuntaan on ainakin jonkin verran muokannut nykyinen suuri väestönkasvu maapallolla, huoli terveellisen ruuan riittämisestä, ilmaston saastuminen, muoviongelmat, maailmanlaajuinen epävakaa tilanne ym. Tai ihan vaan rohkeasti uskallan ajatella isovanhemmuudesta myös tällä omanlaisella tavalla poiketen siitä, mitä yleensä asiasta ajatellaan. Myös siksi olen päätynyt tällaisiin mietteisiin, koska kaikilla on oma elämänsä, omat syyt, ideologiat, tietoisuus lisääntyy enkä minä voi tai halua ketään muuttaa tai saada ajattelemaan kuten itse ajattelen tai millaista mallia näytän. Jokaisella on mahdollisuus tehdät omat valintansa ja elää niiden kanssa. Toki pitää olla uskoa ja luottamusta siihen, että täällä maapallolla on edelleenkin hyvä elää ja kasvaa, myös tulevien sukupolvien. Ja sellaiseen uskonkin.

Olen onnellinen, jos ja kun joku on jo mummu, mummi, mummo, pappa, ukki, vaari, isovanhempi tai käyttää jotain muuta hellittelysanaa, miten eri puolilla Suomea isovanhempaa nimitetään. Olen miettinyt tuleeko jonkin tietyn ikäisenä samantapaisia ajatuksia kuin nuorilla aikuisilla, kun heillä alkaa tulla ”pesänrakennusvietti” esiin eli tuleeko naisille tarve olla mummu tai miehille tarve olla pappa, halu hoitaa lapsenlapsia, olla heidän kanssaan, nähdä jälkipolven jatkavan sukua. Mummuna ja pappana ehtii ehkä viettämään jopa enemmän laatuaikaa kuin aikoinaan omien lasten kanssa. Kun lapset ovat pieniä, liittyy siihen usein kiireiset ruuhkavuodet oman kodin rakentamisessa, on työuran luomiset tai muut syyt. Ja onkin todella hieno asia, jos isovanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla tai lähietäisyydellä, jolloin voivat auttaa lastenlasten ollessa pieniä. Helpottaa arkea ruuhkavuosissa.

Olen jossain vaiheessa kertonutkin, millainen mummu olisin tai voisin olla. Veisin lapset luontoon, saisivat kiipeillä puihin, oppia tuntemaan puita, pensaita, lintuja, kaikkia metsän kasveja. Voisivat leikkiä kävyillä ja kepeillä, hyppiä kivillä ja kannoilla tai vain kuunnella hiljaisuutta ja syödä marjoja. Tai veisin heidät uimaan. Haluaisin tutustuttaa lapset myös tähän elementtiin, kun itsekin tykkään uida pitkiäkin matkoja ja haluan myös sukellella. Ja voi olla, että lapset jossain vaiheessa huutelisivat rannalla tai altaan reunalla, että tule jo mummu pois sieltä. En enää kuitenkaan niin kauan jaksa sukellella kuin nuorempana, joten voi olla, että se olisin kuitenkin minä, joka houkuttelee lapset pois uimasta ja sukeltelemasta ja lähtemään saunan lämpöön.

Joten jos lastenlapsia syntyy, olen kiitollinen, nautin siitä silloin ja rakastan heitä täydestä sydämestäni. Nautin myös toisenlaisessa elämäntilanteessa olemisessa. Kiitollisuus tuo aina monenlaista hyvää. Ilo ja onnellisuus toisten puolesta tuo samanlaisia tunnekokemuksia itsellekin. Pienet lapset ovat varmasti ihania rakkauspakkauksia vanhemmilleen sekä mummuille ja papoille. Samoin kaikki muutkin ihmiset ja eläimet sekä luonto. Ollaan ihmisiä toisillemme ja pidetään kaikista huolta.