Tunnen syvää rakkautta ja yhteyden tunnetta kulkiessani luonnossa, kuuraisessa ja lumisessa metsässä. Tunnen luonnossa myös vapautta, vapautta vaatimuksista, saan olla siellä itsekseni ja itsenäni, minä itse sellaisena kuin olen. Roolit ovat jääneet kauas taakse. Saan kokea luonnossa rauhoittavaa hiljaisuutta. Voin tutkiskella itseäni, tunteitani, voin vain hymyillä onnellisuuden tilalleni. Luonnossa, metsässä tunnen oloni turvalliseksi. Hengitän ihoni ja keuhkojeni kautta elämänvoimaa keholleni ja virkeyttä mielelleni. Olen riippuvaisuuteen taipuvainen ja tämä luonnossa kulkeminen on yksi niistä. Hamuan jatkuvasti sitä onnellisuuden tunnetta, jonka saan sieltä.

 

Voin ja saan levittää tätä ilosanomaa ympärilleni. Haluan kaikkien tuntevan ja kokevan kaiken valon, rakkauden, turvallisuuden ja onnellisuuden, sen saman tunteen, jonka minäkin tunnen. Tämä on hieman mystistä. Työssä ja perheen arjessa kiireisenä ei sitä ehkä ymmärrä eikä ehdi myöskään kokemaan. Haluan siltikin kertoa omasta kokemuksestani, tunteestani ihmisille, sillä toivon, että puhdas, iloa ja valoa tuova rakkaus saa koskettaa myös heitä. Syvä yhteys kaiken ja kaikkien kanssa, ilman vaatimuksia, vallankäyttöä tai toisen riistämistä.

 

Rakkauden tasoja on monenlaisia, ei pelkästään ihmisten välistä fyysistä rakkautta vaan myös kaiken kattavaa iloa ja onnellisuutta siitä, että on puhdas luonto, vesi, kaikki kasvit ja puut sekä eläimet. Pyyteetön rakkaus on tunteista kaikkein tervehdyttävintä. Sitä kannattaa levittää ympärillensä. Se on meidän jokaisen oikeus ja velvollisuus. Tehdä maailmasta edes hetken ajan hyvä ja täynnä mahdollisuuksia.

 

Lapin luonto innoittaa minua ja olen saanut täällä hetkeksi pysähtyä kaikesta tästä nauttimaan. Ja tuomaan tätä ilosanomaa kirjoittamiseni kautta.

Tätä kaikenkattavaa tunnetta, joka sisälleni on juurtunut, saan jakaa työssäni ja kohtaamilleni ihmisille. Se ilon ja valon määrä saa sydämeni sykkimään onnesta ja levitän sitä kaikkialle maailmassa. Ottakaa vastaan.


 

Luonnon%20taidetta.jpg