Pyhäinpäivä, Pyhäinmiestenpäivä, Vainajien muistopäivä. Pyhäinpäivää vietetään marraskuun alussa. Marraskuu viittaa siihen, että tuohon aikaan luonto kuolee tai oikeastaan asettuu talvilepoon. Tähän aikaan liittyy myös Kekri, joka on sadonkorjuun valmistumisen ja työvuoden päätöksen syysjuhla. Pyhäinpäivänä vietetään myös Amerikasta rantautunutta Halloweenia. 

Marraskuussa syntyneenä

tähän mennessä monia kuolemia kohdanneena

sekä luonnossa että ympärillä olevien ihmisten elämässä

ajattelen omaakin kuolemaa

luonnollisena elämän päätepisteenä.

Pystyisinpä sellaiseen vapauteen kuoleman edessä

kuin kotini ympäristön koivut

jotka näin syksyllä pudottavat lehtensä

luovuttavat maahan

niiden yhden kesän kestäneen elämänsä.

Miten valmistaudun

oman viimeisen päivän tullessa

kiellänkö, 

menenkö kuin vauhdilla päin punaisia

vai otanko onnellisuuteni ja ilon ohjenuoraksi?

Ymmärrystä on tullut:

valmistautuminen on tapahduttava nyt

tänään, joka päivä

iloiten tästä hetkestä

rauhallisin mielin

hyväksyen tosiasiat

itseä rakastaen

auttaen muita ihmisiä, eläimiä ja luontoa,

toki myös siivoten kaappeja

luopuen turhasta tavarasta

kuten koivukin luopuu vain kesän ajan eläneistä lehdistään,

jotka eivät palvele tulevaisuutta

vaan lähtiessään antavat voiman ja tilaa uudelle kasvulle.

Ihmisenä en pysty ajattelemaan ihan niin

että antamalla oman paikkani

joku toinen saa elämänsä tilaisuuden, 

paitsi tietenkin jonkun elimen luovuttamisella  

elintenluovutuskortti rahapussissa mahdollistaa senkin.

Vaikka se näin olisikin

että elämä jatkuu toisten tavoilla, 

niin kiitollinen olen tämän elämän kaikista kasvattavista haasteista

ja elämän polun valopilkuista

jokaisesta eletystä hetkestä

omalle kasvulle tärkeistä.

Tyttären tuleva muutto ulkomaille

pistää pohtimaan syvällisesti asioita,

näemmekö enää

saammeko koskettaa

voinko pitää sylissä lastenlapsia.

Murehdin näitä

vaikka ei kannata

sillä enhän tiedä

onko viimeisen henkäyksen paikka

tuolla pihalla puista pudonneita lehtiä haravoidessa 

juuri tänä syksynä, 

kun tytärkin on vielä Suomessa

vai vasta vuosien päästä

ihmisen keskimääräisen eliniän loppumetreillä.

Siksipä ei kannata murehtia, 

huolehtia tai unettomuudesta kärsiä

vaan nähdessään halata tytärtä, poikia, puolisoa, lastenlapsia ja kaikkia ystäviä

sekä luottaa

tekee parhaansa

elämällä tätä hetkeä, niinkuin menossa olisi elämäni viimeinen vuosi

löytämällä itselle tärkeitä ja merkityksellisiä asioita.  

Niin kauan kuin elän,

niin elän ja olen elossa täydellisesti.

Itsekseni toivon, että lastenlapset voivat muistella vaikkapa näin:

se oli sellainen mummu, joka uskalsi kiivetä puuhun, 

luonnosta huolehtiminen, kierrätys ja auttaminen olivat sydämenasioita.

Viimeisin minuun voimakkaasti vaikuttanut kirja, jonka olen lukenut, on ollut Laura Arffmanin toimittama Mona-Liisa, urheilija, muusikko ja ihminen. Kirjan lukemisella on ollut jonkinlainen vaikutus myös tähän kirjoitukseeni.

Ja vaikka kuolemaa ei aina ymmärrä, niin jokaisen kohdalle jossain vaiheessa tulevana siitä puhuminen ja jopa omien hautajaisten suunnitteleminen sekä testamentin tekeminen ovat ihan tarpeellisia. Luonnollista.