Elin muutaman vuoden Lapissa, kirjoitin runoja, kävin välillä töissä, patikoin tunturissa ja vaeltelin eri paikoissa. Tutustuin vapaaehtoistoimintaan spr:ssä, kudoin villasukkia, Äiti Teresan peittoihin lappusia ja toimin Henkisen tuen ryhmässä. Aika oli siellä olla, nauttia Lapin energioista, vuodenaikojen vaihtelusta, oppia uusia asioita itsestä, oppia erilaisia potilastietojärjestelmiä sekä toimimista erilaisten työkavereiden kanssa aluksi tuntemattomissa paikoissa. Opin muuttamisen hyviä ja huonoja puolia. Aika oli olla ja asua ja aika oli muuttaa. Kuunnellen taas omaa sisintä muuton suunnasta.

 

Keski-Suomi kutsui, kaunis luonto, järviä, vehreyttä, ja täällä tuntureiden sijasta vuoria. Täältä minun piti saada helposti töitä, muuttaessa oli jo valmiina työhaastattelukutsu. Siihen olin ehkä ladannut odotuksia, pettymys oli suuri, kun työantaja ei ilmoittanut mitään, oli vaan ottanut töihin vuokratyöntekijöitä. Tutustuin uuteen asuinpaikkaan, sen luontoon, etsin ja hain sopivia töitä, pääsin työhaastatteluun, useampaakin. Kuitenkin lopputulos oli sama, valitettavasti valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun. Sain kuitenkin olla lähellä omia lapsia, sekin oli tarkoituksellista.

 

Kirjoittaminen on minulle tapa ilmaista asioita, runomuodossa arkielämän tapahtumia. Huomasin Taivaanrannan mainoksen, se oli myös ihan vasta rantautunut kaupunkiin. Katselin nettisivuja, koivunoksia siellä, vihreää uutta alkua. Nettisivuilla oli myös blogi- ja runopalsta, epätavallistako hautaustoimiston sivuilla. Ajattelin lähettää sinne runon, kun siellä sanottiin, että on vapaasti kaikkien kirjoittavien käytettävissä. Saisinpa omia kirjoitelmia muidenkin luettavaksi, jos vaikka niistä olisi iloa. Lähetin runon ja toisenkin ja alkoi kirjeenvaihto, tosin sähköpostilla, ja niin sitten tutustuin Taivaanrannan Haltiaan.

 

Löysin henkisen ystävän, oli paljon samankaltaisuutta. Ihan vaikka vaan fyysisten olosuhteiden muuttumisessa, uusiin paikkohin asettumisessa, tavaroista luopumisessa, ja luovuudessakin, tosin erilaisella tavalla. Minulla ei ole kovin hyviä kädentaitoja tai ne ovat ihan tavallisia, kuten niitä sukkien tai villapeiton lappusten kutomisia. Haltialla ilmeni luovuus ihan toisenlaisena, hän oli luonut ja taiteillut ainakin taivaankappaleita. Ja luonut myös todeksi visionsa Taivaanrannasta, joka syntyi Keski-Suomessa. Kuuntelin Haltian tarinoita, ne olivat mielenkiintoisia, omat muuttoni ja elämäni tuntuivat arkipäiväisiltä. Haltialla on kyky nostaa toisen osaaminen, tässä tapauksessa minun kirjoittaminen, paremmaksi, suuremmaksi ja laajemmaksi kuin se onkaan. Se tuntui mukavalta, sain runokirjan julkaisemisesta vinkkejä, ne olivat kullanarvoisia. Ja vihdoin monen mutkan kautta runokirjan julkaisupäivä tuli, se oli Runebergin päivänä. Kiitos Haltialle kannustuksesta ja vihjeistä.

 

Mieheni harrastaa encaustic-väreillä korttien tekemistä. Niitäkin näytin ja niin Haltialla syntyi ajatus, hän suorastaan pursuaa jatkuvasti uusia ideoita, että kuvista ja runoistani saisi hienoja adresseja. Joita hän ei vielä ollut onnistunut löytämään Taivaanrannan valikoimiinsa. Ja sai minut ylipuhuttua, kokeillaan. Vein kortteja painopaikkaan näytille, kokeiltavaksi millaisia niistä saisi. Ja vein omia runoja ja suunnittelimme niistä sopivia adresseja. En osannut itse suunnitella, sokaistuin tällaisesta mahdollisuudesta, meidän tuotteesta tulisi jotain erilaista ja joka voisi vaikka kauemmaksikin maailmalle levitä. Ihan hyviä niistä tulikin mutta tuli siinä myös pettymyksiä, työstin adressit liian nopeasti, ja tuli siihen muitakin mutkia matkaan. Mutta tuote syntyi. Paljon siinä on vielä korjattavaa, mutta tällaiseksi ensimmäiseksi, nopeasti työstetyksi versioksi, se on kohtuullinen, joka voi siitä kehittyä, jos sille on tarvetta.

 

Olin yhtenä tähtenä Taivaanrannalla. Tähti, joka halusi syttyä ja loistaa ainakin himmeästi. Tämä pieni tähti sai kehuja ja kannustusta sekä suurta huomiota, suurempaa kuin olisi ollut aihetta. Taivaanrannan suunnittelijan ja taiteilijan sanat olivat tärkeitä ja tähti halusi loistaa omalla paikallaan, jonka se luuli saaneensa ja ansainneensa. Ja vaikka ymmärsikin, ettei tällaisella vielä kovin kauaksi aikaa loistoa voinut ylläpitää. Ja tämä pieni tähti kuvitteli, että Taivaanrannan maalari ihan selvästi halusi, että juuri sen tähden pitää taivaanrannalla loistaa. Muuttua kirkkaammaksi, olla itsensä voimalähde ja tulla koko ajan enemmän näkyväksi. Näin tähti halusi uskoa, ja että taiteilijakin sitä tarkoitti. Ja pieni tähti tuli jotenkin riippuvaiseksi maalauspensselin voimasta, kuvitteli, että voisi päästä pysyvästi ja osaksi Taivaanrannan tarinaa. Mutta aika ei ollut oikea ja tähdenkin pitää vielä oppia ja kasvaa tulemaan toimeen täysin omillaan.

 

Pikkuhiljaa tähti huomasi, että hän olikin yksi tähti kaikkien muiden joukossa. Niitä maalattiin lisää ja aina joku loisti kirkkaimmin. Kunnes tähti huomasi, että ei olekaan ainutlaatuinen, ehkä ainutkertainen. Tähden olisi pitänyt olla kiitollinen saadessaan loistaa hetken tähtitaivaalla kirkkaimpana ja yrittää sitten itse pitää yllä omaa loistoaan, kun maalarin resurssit eivät riittäneet yhtä tähteä kiillottamaan. Tähti mietti, että onko parasta poistua paikaltaan, sammua, kun ei ole enää tärkeä eikä saa huomiota. Vai jääkö siihen paikalleen tuikkimaan mitenkään erottuvana, yhtenä monista muistakin tähdistä. Vai olisiko parasta lopettaa tähtenä olo kerralla ja lennähtää pois.

 

Siis jos satuit näkemään tähdenlennon pohjoisella taivaanpuoliskolla, ehkä se olin minä. Se oli minun tarinani Taivaanrannan tarinassa. Pieni tarina, pieni tähti, joka sai paljon kauniita sanoja, suitsutusta, joka tuli ulkopuolelta. Oli kuitenkin hienoa synnyttää runokirja ja adressit Taivaanrannan maalarin kannustamana ja olla muutenkin osa hetken aikaa sillä linnunradalla. Nyt ymmärrän, että odotukset tämän tähden loistosta tällä taivaalla olivat epärealistiset. Ainakin tässä ajassa ja hetkessä, jossa omat avut eivät riittäneet eivätkä auttaneet. Enkä halunnut rahalla ostaa loistoa.

 

Tämä tähti toivoo vielä loistavansa omalla tavallaan ja omin avuin jossain. Jossain muiden tähtien joukossa olemalla yhtä heidän kanssaan. Hakematta hyväksyntää ja rakkautta ulkopuolelta. Kaikki me voimme loistaa omin avuin yrittämättä loistaa toisten kustannuksella tai pelkästään toisten tuella. Eikä minun tarvitse olla muuta kuin se pieni, yksinkertainen tähti, jolla kuitenkin on oma paikkansa, muutoin  taivaankansi on pimeänä siltä kohdalta.

 

Toivon, että en ole riippuvainen tai tule riippuvaiseksi kenestäkään tai mistään. Toivon myös, että en kontrolloi tai puutu liikaa toisten tekemisiin, suunnitelmiin tai olemukseenkaan. Autetaan ja tuetaan toinen toistamme sopivassa määrin.