sunnuntaina ajellessamme maaseudulla
tienpientareilla näin lapsuudestani tuttuja kukkia
sinisiä kissankelloja, ruiskaunokkeja,
puna- ja valkoapilaa, päivänkakkaroita
sekä keltaista niittyleinikkiä
niitä eivät lupiinit, jättipalsamit
tai kurtturuusut olleet peittäneet allensa
tunsin hetken olevani lapsuuden maisemassa
mutta nyt olen taas täällä kaupungin asfalttiviidakossa
josta onnekseni pääsen välillä
jaloittelemaan metsässä
puiden varjoissa
sekä hyppimään kivillä ja kallioilla
maistelemaan mustikoita ja vattuja
mieleni lepää
kehoni rauhoittuu
myös luovuuteni menee lepotilaan
odottamaan uutta tulemista …….
sitä odotellessa
kirjoitan kirjeita lapsenlapselleni
tai rakkauskirjeen itselleni,
ystäväni kirjaprojekti edistyy,
mitä muuta:
olen avoin mahdollisuuksille
elämäni herkkänä ihmisenä jatkuu ......
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.