25.8.2021

Hei työkaverini,

muistan kuinka sinä annoit ”työmääräyksen” työpäivän loppuun mennessä kirjoittaa runo entisen työntekijän puolison kuoleman johdosta, kortti oli jo muuten valmiina ilman sanoja. Muistan, kuinka tuskailin sitä ja mietin, että en millään osaa, en keksi mitään sanoja ihmiselle, jota en tunne. Mutta sain kuin sainkin runon kirjoitettua korttiin ja toin sen sinulle aamuvuoroni päätteeksi. Olit pitämässä raporttia iltavuoroon tuleville. Muistan liikutuksen tulvahduksen silmissäsi luettuasi runon, jo se kosketti minua. Muistan myös kuinka kerroit saaneesi palautetta henkilöltä, jolle sen runon kirjoitin, kuinka hän oli lukenut sanoja yhä uudelleen ja kuinka ne olivat auttaneet häntä hänen suruprosessissaan. Se tieto lämmitti todella paljon.

Noista hetkistä on kulunut melkein kaksi vuosikymmentä. Olen kirjoittanut sen jälkeen lisää runoja/saatesanoja vastaaviin tilanteisiin sukulaisille, ystäville ja tutuille ja painatin ne loppujen lopuksi pieneen runokirjaan Jokainen meistä jäljen jättää.

Haluan nyt lähettää tämän kirjasen teille osastolle. Teillä varmasti on edelleenkin tilanteita, joissa joku kaipaa sanoja ja lohtua myös ilman sanoja sekä kosketusta ja läsnäoloa. Toivon, että näistä sanoista on myös jollekulle toiselle lohtua ja tukea.

Koskaan ei voi tietää, mikä sana, kenen kosketus, katse tai läsnäolo auttaa ja mikä vaikutus niillä on, joten, kun siltä tuntuu tai se tulee intuitiivisesti mieleen, niin toimi sen mukaan. Jotain voi tapahtua päivien tai vuosien tai vasta vuosikymmenten päästä. Mutta annetaan sille lupa tapahtua. Näin nyt ja tässä toimin tietämättä ja miettimättä, mikä tämän vaikutus on.

Näillä sanoilla saatan tämän pienen kirjaseni teille sinne osaston käyttöön. Laitetaan hyvä kiertoon, ympyrä ikäänkuin sulkeutuu. A