Naapurissamme asuu lapsiperhe, jossa on kolme lasta, osa alakoulussa. He ovat jokailtaisia vierailijoita myös meidän kodissamme äänien, hyppimisen ja juoksun töminän välityksellä. Vaikka talomme on uusi ja varmasti kaikkien sääntöjen mukaan rakennettu ja äänieristetty, siltikin kiljumiset, karjumiset ja juoksun ja hyppisen äänet kantautuvat selvästi myös meille seinän taakse. Lasten äänet eivät haittaa, jos ne kuuluvat päivällä, mutta kun äänisaaste alkaa illalla puoli yhdeksältä ja jatkuu yleensä pari tuntia, joskus enemmänkin, niin silloin pikkuhiljaa tällainen äänimaailma alkaa ärsyttämään ja hermostuttamaan vaikuttaen myös uneen. Ja tätä on jatkunut noin puoli vuotta viime syksystä alkaen koulujen alettua. Välillä on ollut pieniä taukoja. Kärsivällinen olin, vasta muutama viikko sitten lähestyin heitä ensimmäisen kerran, jonka jälkeen meni hetki rauhallisemmin. Nyt on taas monen huonosti nukutun yön jälkeen kärsivällisyys koetuksella.

 

Itselläni on kolme lasta, toki nyt aikuisia, mutta tiedän jotain lasten kasvatuksesta. Toki en tiedä, kuinka paljon se on muuttunut näiden vuosien aikana. Saavatko lapset valvoa kuinka myöhään haluaa, kun he eivät halua mennä nukkumaan. Loppuuko tällainen vasta sitten, kun kasvavat ja alkavat ymmärtämään asioita. Kasvattavatko nykyajan lapset aikuisia vai niinkuin ”ennenvanhaan”, vanhemmat lapsiaan. Ja lapset toki kasvattavatkin myös vanhempiaan, mutta siltikin vanhemmilla on valta, ei pienillä lapsilla.

 

Keskustelin naapurin kanssa, kun iltavilli ei ensimäisistä huomautuksista muuttunut mihinkään. Ja hän oli sitä mieltä, etteivät he vanhemmat voi sille mitään, meteli loppuu aikanaan kunhan he kasvavat ja alkavat ymmärtämään. Kaikki konstit sanoi olevan käytössä. Ja että yksi lapsista on erityisherkkä, metelöinti johtuu siis siitä. Erityisherkkyyttäkin on niin monenlaista. Eikä minua juurikaan helpottanut hänen antamansa tieto, että aiemmassakin asuinpaikassa naapurit valittivat heistä.

Kaikki mitä sanoin, niihin oli selitys valmiina. Kaikkensa ovat tehneet, mikään ei auta, oli se kattavin selitys kaikkeen.

 

Minulla itselläni on erityisherkkä lapsi, eikä hänen kanssaan ole ollut tuollaista. Meilläkin oli toki välillä ääntä, mutta lapset saivat olla sylissä, heille luettiin, oli harrastuksia, joissa olimme mukana, heillä oli säännölliset ruokailuajat ja kunnollista ruokaa, he menivät ajoissa nukkumaan, jotta saisivat riittävästi unta, jota lapsi tarvitsee enemmän kuin aikuinen. Eli erityisherkkyyttä ei voi laittaa lasten meluamisen syyksi, heitä pitää osata kasvattaa herkkyyden vaatimalla tavalla, johon kuuluu rajoja ja rakkautta sekä kärsivällisyyttä oppia erityisherkän erityispiirteitä. Ruokavaliolla on paljon merkitystä, onneksi siihen aikaan ei ollutkaan niin suuri roskaruuan tarjonta kuin nykyisin. Ja silloin, kun lapseni olivat pieniä, ei erityisherkkyydestä tiedetty mitään, siitäkin huolimatta pyrin kasvattamaan maalaisjärjellä ja rakkaudella rajojen kanssa.

 

Ja kyllä, juurikin omat vanhemmat voivat tehdä paljon omien lasten kasvatuksessa. Juuri heillä on siihen paras mahdollisuus. Joka tapauksessa vanhemmilla on vastuu lapsista. He eivät voi syyttää naapureita, että täällä pitää olla hiljaa, kun naapurissa vanhukset menevät aikaisin nukkumaan. Siinä vaiheessa näin punaista, minäkö vanhus, minuako syytetään tai käytetään kilpenä, kun ei lapsia saada muuten hiljaiseksi ja nukkumaan. Olen varmasti parempikuntoinen kuuskymppisenä kuin nuo kolmikymppiset naapurimme.

 

Aikuinen on perheessä vastuussa lasten hyvinvoinnista ja siihen kuuluu aika paljon asioita. Aikuinen opettaa lapsilleen vastuuta sekä itsestä että ympäristöstä. Aikuinen opettaa lapsen tervehtimään ja ymmärtämään, että toiset ihmiset pitää ottaa huomioon. Ja jos ei itse siihen kykene, on auttavia ihmisiä monella taholla. Uhkailu ja kiristys ei auta vaan opetus, rajat ja rakkaus. Ja tarvittaessa ja varmasti viimeisiäkin keinoja on olemassa. Sitä ennen supernannya ja unikoulua ym. Lasten kasvatusta ei voi aloittaa kouluikäisenä vaan se pitää aloittaa lapsen syntyessä. Lasten kasvatus ja hoitaminen ei ole helppoa, siitä minulla on kokemusta, joten voin mielipiteeni sanoa näistäkin asioista.

 

Toivon todella, että myös naapurin lapsista kasvaa vastuullisia nuoria ja aikuisia. Ja yritän olla pelkäämättä murrosiän tuomia yllättäviä käänteitä. Sitä ennen kasvatan omaa kärsivällisyyttä, sillä naapurin rouvalla oli mielide siitä, että kyllä lapset rauhoittuvat, kunhan kasvavat ja ymmärtävät. Vanhimman lapsen kohdalla se oli toteutunut toisella luokalla, nyt odotellaan toisen ja kolmannenkin lapsen kasvamista sinne eli muutaman vuoden kuluttua on normaalia odotettavissa. Toki sille ei voi antaa kukaan takuuta.

 

Tänäänkin uusi aurinko nousi, valaisee minun ja kaikkien ihmisten elämää ja toivon, että uusi päivä tuo uusia ajatuksia ja tekoja suvaitsevaan ja hyväksyvään yhteiseloon muiden kanssa. Myös minä näin ”vanhuksena” voin oppia uusia asioita vastaani tulevista ihmisistä. Sitä ennen voin lähettää heille rakkautta, muuta en voi tehdä, koska omat vanhemmatkaan eivät voi. Ihmettelen, koska kuitenkin he ovat heidän rakkaita pieniä lapsiaan.

 

 

IMG_7371%20%282%29.jpg