En usko sanontaan ”kukaan ei ole täydellinen”. Lapsi on täydellinen, kun hän syntyy. Mitä tapahtuu, kun kasvamme lapsesta nuoreksi, aikuiseksi, keski-ikäiseksi ja lopulta vanhukseksi? Missä kohtaa elämää muutumme epätäydelliseksi ja miksi ja kenen mielestä? Kenellä on valta asettaa raamit normaaliuden, täydellisyyden tai epätäydellisyyden määritelmiksi? Pitääkö meidän olla tietynlaisia ja samankaltaisia kelvataksemme? Siis kenelle, yhteiskunnalle, muille ihmisille vai itsellemme?

Lapsen pitäisi saada leikkiä ja olla lapsi ilman huolen häivää. Uskaltaa olla leikkivä lapsi niin kauan kuin haluaa. Ja uskaltaa vanhempana antaa lapsen olla lapsi.

Mitä tarvitsemme täydellisyyteen, jos haemme sitä kännykästä, netistä, vaatteista, paksusta meikkikerroksesta, kaikista muistakin riippuvuuksista kuten tupakasta, alkoholista, huumeista ja erilaisista rooleista? Olenko epätäydellinen ilman näiden seuraa tai vaikutuksia?

Kirjoitan tätä elämää kokeneena ja nähneenä jo lähes eläkeikäisenä, poikkeavana ihmisyksilönä. En ole yhteiskunnallisesti ajateltuna täydellinen, kun en ole töissä enkä maksa juurikaan veroja. Siinä on myös omia valintoja vuosien takaa. En valita vaikka tämän ikäisenä en enää saa töitä, vaikka etsin ja haen enkä näin pääse verojakaan maksamaan. En saa työttömyyskorvausta, sekin on ollut oma valinta.

Nyt minulla on aikaa nauttia pienistä, ilmaisista asioista kuten istua puiston penkillä, kuunnella lintujen laulua, antaa auringon ja tuulen hyväillä ihoa, poimia luonnosta voikukanlehtiä, poimulehtiä, vuohenputkea tai nokkosta ja laittaa niitä ruuan osaksi. On aikaa kirjoittaa, lukea, keskustella ihmisten kanssa, kuunnella, auttaa ystäviä, oppia, nauraa, iloita tai liikkua monella itselle sopivalla tavalla.

Kaikesta tuosta ja paljosta muustakin voin nauttia ilman yhteiskunnan ja ympäristön vaatimaa täydellisyyttä tai yhteiskunnan tukia. Sillä kaikki ihmiset, kasvit, puut, pensaat, eläimet, kivetkin, maapallon meret, maat ja metsät sekä autiomaat ovat täydellisiä omalla laillaan, omalla paikallaan, omannäköisenä olemalla juuri siinä missä ovat. Ei yrittämällä elää jonkun toisen määräämää elämää. Voin antaa kaikelle ympäröivälle elolliselle ja elottomalle mahdollisuuden olla se mikä se on. Voin pitää huolta ensinnäkin itsestä, lisäksi huolehtimalla ympäristöstä ja muista ihmisistä. Ihminen yrittää muokata ympäristöä mielestään täydelliseksi, mutta ei ole siinä täysin onnistunut, ilmansaasteista ja ympäristön muutoksista voin sen päätellä.

Täydellisenä oleminen vaatii uskallusta, pään sisäistä pohtimista, vapautumista määrätyistä rooleista, tekemällä asioita itsensä, ei vain toisten takia. Luopuminen opituista malleista, vapauttaminen itsensä monista ”mutta kun on pakko”-kahleista, vapautuu energiaa löytää se todellinen minä itse. Ja se minä on täydellinen.

Meitä kaikkia tarvitaan. Me kaikki olemme täydellisiä millaisena vaan. Me vaikutamme aina toistemme elämään, isosti tai pienesti. Ole (olen) täydellinen oma itsesi. Me kaikki olemme jonkun äidin ja isän täydellisiä lapsia niin vauvoina kuin myös aikuisina. Leijonaemona puolustan tarvittaessa edelleen aikuisia lapsiani.

En olisi tässä kirjoittamassa tätä tekstiä, jos minulla ei olisi ollut sellainen syntymäkoti ja sisarukset kuin olivat.  Minua vanhemmat ja voimakkaat kaksossisaret omilla vahvoilla mielipiteillään ja olemuksellaan vahvistivat haluani kulkea omia polkuja, en halunnut enää sellaiseen lapsuuden perheen muottiin. Enkä olisi tässä näillä elämänkokemuksilla, jos eräs työnantajani ei olisi antanut minulle kirjallista huomautusta, johon ei ollut mitään perustetta, mutta vaikutti minuun niin, että päätin taas lähteä kulkemaan toisenlaisia polkuja. Enkä olisi tässä myöskään elämänkokemuksellani kirjoittamassa ja puhumassa, jos sisareni ei olisi kuollut ja jättänyt minulle vaativaa edunvalvontatehtävää. Sen tehtävän loppuminen sai minut taas etsimään omaa tietä, näyttää, että olen hyvä ja täydellisen sopiva olemaan minä itse. Nämä kaikki olivat ponnahduslautana etsiessäni täydellistä sisäistä minä olen- olemusta.

Näillä sanoilla pyrin kertomaan, että kaikki nuokin ja monet muut haastavat tilanteet ovat olleet täydellisä, myös ajoitukseltaan. Kaikkien niiden kautta olen saanut voimia jatkaa, muuttaa suuntaa, löytää sisäistä vahvuutta kulkea juuri sitä täydellistä reittiä, mitä minun tulikin kulkea. Ilman noita kokemuksia en ehkä olisi päässyt tai tullut lähteneeksi Lappiin, jossa taas sain monenlaista elämänkoulua käydäkseni. Ilman näitä tapahtumia en ehkä tiedostaisi, kuin hyvä olen tällaisena kuin olen, oppivana, sopeutuvana, joustavana, vähään tyytyvänä, toisten auttajana ja tukijana. Koen, että sain täydellisen syntymäkodin ja vanhemmat sekä sisarukset, joiden käyttäytymisen ja täydellisen olemuksensa kautta olen ponnahtanut omaan tämän hetkiseen tehtävään. Olen saanut elämän varrelta kaikki tarpeelliset tiedot ja taidot, mitä nyt tarvitsen. Aina en osaa niitä käyttää, mutta kyllä minä uuden mahdollisuuden saan. Irrottautuminen kuitenkin kaikesta menneestä on ollut tarpeellista ja tärkeää.

Nuorilla, tulevillakin, on tärkeä tehtävä, he muuttavat maailmaa paljon tekniikan kautta. Voin vain ihailla heidän osaamistaan ja luopua omista ennakkoluuloistani, heillä on tulevaisuus käsissään. Siihen tarvitaan tätä älykännykkä- ja netti-sukupolvea. Jotkut haluavat hoivata, kaikki eivät ole teknisesti lahjakkaita. Hoivaajille on maailmassa sairaita, vanhuksia, lapsia, johonkin riippuvuuteen koukuttuneita tai muita autettavia. Yhteiskunnassa tarvitaan monenikäisiä ja -kuntoisia. Kaikille löytyy omanlaisensa tehtävä, jos on halua nähdä asia monesta näkökulmasta. Annamme toinen toisillemme työtä tai toimimme elämän koulussa opettajina ja saamme myös itse oppimiskokemuksia. Vaikka emme aina kaikkea ymmärrä, niin siitäkin huolimatta olemme jokainen täydellisiä siinä millaisia olemme tai mitä sanomme ja teemme. Ja vaikutamme toistemme elämään, joka on ajoitettu täydellisesti.