Nyt olisi hyvälle tyypille töitä. Näitä työpaikkailmoituksista päivittäin luen.

 

Hyvä tyyppi voisi tehdä töitä, kun itseäni peilistä katselen. Näen kasvoissani ryppyjä, suupieletkin valuvat alaspäin, vyötäröllä ja lanteilla löysää nahkaa, selluliittia, hiuksetkaan eivät näytä kovin kiiltäviltä ja harmaatakin jo pilkottaa. Kuivia limakalvoja kirveltää, vaihdevuosioireitakin toisinaan tuppaa olemaan. Eli tehtävää riittää tsemppaamaan minua.

 

Nyt siis olisi hyvälle tyypille töitä, mutta se tyyppi olen minä itse. Tämä tyyppi saa uskaltaa enemmän ja enemmän katsoa itseään peilistä. Ja alkaa katsoa sinne arvostelematta, vain katsella. Päinvastoin itseä tämän ikäisenä saisi ainoastaan kiittää, onhan keho kuljettanut pitkän matkaa ja kokenut vuosien tapahtumat, vielä 63-vuotiaana olen kohtuullisessa kunnossa. Ja vaikka tämä tyyppi ei saakaan enää töitä avoinna olevista työpaikoista, saan tehdä töitä itselleni ja itseni hyväksi. Se on palkitsevinta. En kelpaa työmarkkinoille, mutta itselleni on kelvattava, sillä muuksi en voi muuttua. En voi irtisanoutua mutta ei minua voi myöskään pois potkia omasta elämästä.

 

Nimeni on Aune, mummulta peritty nimi. Ja vaikka nimestä voi joku ajatella, että se on vanhan mummon nimi, niin ei nimi vanhenna ellen niin halua. Oikaisen siis ryhtini, kävelen reippaasti, hymyilen, sillä minä olen itselleni tärkein ja läheisin ihminen.

 

Nyt on vanhemmalle ja kokeneelle ihmiselle kokopäiväinen työ, juuri tällaisen hyvän tyypin tarvitsen elämääni. Hän muistuttaisi minua päivittäin, että olen riittävän hyvä juuri tähän tehtävään. Ulkopuolelta tulevat sanat kyllä mieltä rauhoittaa ja ilahduttaa, mutta tärkeimmät sanat sanon itse itselle.  Vanhenemista, kehon muutoksia, hiusten harmaantumista tai lihasten katoamista ei voi estää, mutta niihin voi suhtautua iän tuomalla kokemuksella ja ennenkaikkea huumorilla.

 

Toivotan tämän tyypin tervetulleeksi. Olet minulle paras peilikuva ja opettaja, sisäinen ääneni. Karsitaan yhdessä turha totisuus ja kaikki negatiivisuudet elämästäni, tilalle pääsee iloa, huumoria ja keveitä askelia kohti vanhuutta.

 

Nyt on vielä koeaika, helppo olisi irtisanoutua suunnitelmasta, sillä ikäkriisi on aika voimakas. Kriisi, jollaista en aiemmin ole kokenut ja jossa tuntuu, että miksi pitää vanheta. Eräs mies minulle sanoikin, "älä koskaan elä näin vanhaksi". Hänellä toki oli vuosia jo yli kahdeksankymmentä. Mutta siihenpä en voine paljon vaikuttaa. Ainoastaan tuhdilla huumorilla. Ja siihen tarvitsenkin tsempparia, sitä hyvää tyyppiä, vahvaa sisäistä vuoropuhelua ja itseää arvostavaa ja hyväksyvää katsetta peiliin vilkuillessa.