Satu jäniksenpapanoista hiekkalaatikossa

 

Oli alkutalvi, lunta oli satanut jo monta kertaa ja yhtä monta kertaa se oli myös sulanut pois. Hiekkalaatikko oli pihalla ja keinut siinä vieressä, kukaan ei niitä kuitenkaan käyttänyt, yhtään lasta ei pihalla näkynyt eikä leikkinyt. Tai niin luulin ja totta se olikin. Vaikka kyllä siellä pihalla jotain liikettä oli ja aamuisin oli pihalle ilmestynyt jälkiä. Tonttujako, kun joulukin oli jo aika lähellä? Ehkä ei kuitenkaan, sillä tunnistin jäljet kissalle kuuluviksi, oravillekin ja jäniksen jälkiäkin siellä näkyi. Ympäri taloa olivat kulkeneet, juosseet tai hyppineet, lienevätkö myös ikkunoista kurkkineet.

 

Ja jälleen, kun lumet olivat sulaneet, paljastui lepo- taikka tähyilypaikaksi hiekkalaatikko. Mistäkö sen tiedän? Ainakin siitä, että jäniksen kakkapapanoita oli paljon hiekan pinnalla. Voihan se olla, että kissakin oli sinne pissansa lirauttanut. Keväällä täytyy tehdä hiekan puhdistus ja sitten laittaa kansi hiekkalaatikon päälle, jotta siellä voivat lapset kesällä leikkiä, ainakin lastenlapset käydessään.

 

Mutta palatakseni vielä jäniksien vierailuun. Myös siellä entisen kodin pihamaalla pupuja hyppeli talon ympärillä, jälkiä näkyi aamuisin lumen pinnalla. Aika arkoja olivat, hyppivät nopsasti pakoon, kun ihmisen näkivät. Se koti on nyt tyhjillään, kun muutimme tähän nykyiseen kotiin asumaan.

 

Eräänä päivänä iltahämärässä siellä asunnon luona käydessä näin kuinka pieni valkoinen pupu kyyhötti ulko-oven vieressä. Varovasti kurkistin kauempaa, sillä en halunnut häiritä sen unia. Pupu hyppeli välillä kauemmas ovesta kuin kurkistamaan eikö ketään ole tulossa. Ikäänkuin olisi odottanut uusia asukkaita tulevaan kotiinsa. Sinne se valkoinen pieni pupu jäi kyyhöttämään ja toivoo, että pian joku muuttaa siihen asuntoon asumaan ja sanoo sitä kodikseen. Silloin se pieni pupukin iloisena hyppelee talon ympäri yhä uudelleen. Ainakin öisin, kun kukaan ei ole näkemässä. Vain pienet jäniksenjäljet lumen päällä ovat siitä todisteena.

 

IMG_7688%20%282%29.jpg