Kohtaamisia 1

Olin nukkunut esiintymistä edeltävän yön yllättävän hyvin vaikka edellinen päivä oli ollut kauhea. Itkin, paruin omaa arvottomuuttani, turhuuttani ja tarpeettomuuttani ja hiuksetkin siinä tuli arvosteltua. Esiintymään kuitenkin lähdin, kun halusin laulaa. Menin ylärivillä olevan naisen viereen, kun siinä näytti olevan tilaa. Sanoin hänelle, että olen ensikertalainen ja hän vastasi, että yhdessä tässä ollaan. Lauloimme ja olimme jo loppupuolella, kun tämä nainen yhtäkkiä kesken laulun kuiskasi ”olen katsonut sivuprofiiliasi ja olet kaunis”. Hämmennyin todella, en uskaltanut edes katsoa häneen mutta toki pienen hetken jälkeen sanoin kiitos. Esiintymisen lopuksi halasin häntä ja sanoin ”kiitos sanoistasi ja kiitos opastuksesta ja neuvoista”. Hämmentävää. Hän ei todellakaan tiennyt kuinka kauhean tunnemyrskyn olin kokenut edellisenä päivänä. Kiitos sanoistasi.

 

Olen miettinyt jälkeenpäin kuinka tärkeää on vaan sanoa mieleen tulevia sanoja tuntemattomallekin. Jostain syystä ne varmasti tulevat mieleen ja ne ovat vastaanottajalle tarpeelliset.

 

Kuule ja näe kohtaamasi ihminen.

 

Kohtaamisia 2

Lähdin käymään spr-ystäväni luona sairaalassa. Ensinnäkin mietin, lähdenkö tänään vai menenkö huomenna ja kysyin sitä mielessäni. Päässäni alkoi soimaan laulu jotain sellaista kuin ”olen iloinen, että sinut kohtasin….” Se vastasi kysymykseeni, lähdenkö tänään käymään sairaalassa.

 

Ystäväni oli syvässä unessa ja viereisen vuoteen potilas oli kotiin lähdössä. Hän alkoi juttelemaan ja kertoi olevansa 91-vuotias ja asuvansa yksin, hoitavansa kaikki asiansa itse, pankkiasiat nettipankissa ja ajokortinkin oli saanut viideksi vuodeksi. Lisäksi hän harrasti monenlaista kulttuuria ja oli kiinnostunut lukemisesta ym ja lukikin ilman silmälaseja. Paljon oli kaikenlaista kremppaa kuulemma viime aikoina ollut, mutta hyvällä asenteella niistä selviää hänen sanojaan lainatakseni. Kaikki riippuu siitä miten niihin asennoituu. Jos ajattelee, että tämä hoidetaan tässä nyt, niin kaikki on paljon helpompaa. Kesällä oli jalkakin murtunut monesta kohti ja oli niveltäkin vaihdettu ja kaikki luulivat, että liikkumiset on tuon ikäisellä jo liikuttu. Mutta hän päätti jumpata omatoimisesti, itselleenhän sitä apua sillä saa. Aluksi kulki rollaattorin turvin mutta senkin heitti heti pois, kun se sallittiin. Hän oli ostanut jopa älypuhelimen rikki menneen vanhan puhelimen tilalle, ei hän nyt enää vanhan mallista osta, oli tuumannut ja suunnisti kauppaan, autollaan tietenkin. Huumoria ja asennetta riitti. Kovasti sanoi arvostavansa ihmisiä, jotka auttavat muita, ovat ystäviä, kun omaisia ei kaikilla ole lähellä.

 

Kiittelimme toinen toistamme kohtaamisesta, kun lähdin pois sairaalasta. Minä sain häneltä arvokasta tietoa, näin pirteän ja omatoimisen 91-vuotiaan. Toivottavasti hän kertoo myös tutuilleen meistä spr-ystävistä, joita voi saada seurakseen, jos tarvitsee saattajaa lääkärikäynneille tai kauppareissuille ja vähintäänkin ystäväksi.

 

Olipa jälleen uskomattoman hieno sattuma, joka johdatti kohtamaan tämän ihanan ihmisen spr-ystäväni lisäksi. Ystävääni pidin kädestä ja puhelin hänelle hiljaa, vaikka hän ei näyttänyt mitään kuulevankaan.