Ollaan ihmisenkeleitä toisillemme

lähimmäiselle rakkauden osoituksena

pieniä tekoja ja huomioita

silloin emme kaipaa kiitosta tai palkkiota

se vaan tuntuu sisimmässämme hyvältä.


Ensimmäisen kerran kuulin ihmisenkeli maininnan tai itseni kohdalla arkienkeliksi minua kutsui eräs henkilö muutama vuosi sitten. Olin tulossa kaupasta reppu selässä. Edelläni kulki hieman kumarassa nainen ja kantoi raskaan näköisiä kauppakasseja. Hänellä oli takin huppu vedettynä melkein silmille, sillä kertaa myös satoi lunta aika tavalla ja tiellä oli hankala askeltaa. Tämä nainen oli kaupassa ollessaan yrittänyt tavoitella sisartaan auttamaan ja tulemaan autolla, että kassit saisi helpommin kotiin. Mutta sisar ei vastannut ja niin hän lähti kävellen kotia kohti. Kun tulin takaapäin hänen kohdalleen, kumarruin hupun alle katsomaan ja kysyin, että saanko auttaa. Nainen ilahtui kovasti ja antoi kassinsa minulle ja tosi raskaat ne olivatkin. Matkamme jatkui yhtämatkaa, sillä huomasin, että asuimme samalla suunnalla, melkein naapureina. Hän kertoi, että oli koko matkan rukoillut ja toivonut, että joku auttaisi tai että hän jaksaa hyvin kotiin saakka. Silloin hän sanoi minulle, että olet minun arkienkelini, vastaus rukouksiini.


Olemme edelleenkin välillä yhteyksissä tämän ihmisen kanssa, vaikka olenkin muuttanut eri paikkakunnalle. Tuosta tapahtumasta jäi hyvä mieli ja olen senkin jälkeen autellut ihmisiä monissa eri tilanteissa pienillä teoilla ainakin. Eikä ole tullut mieleenkään, että tekisin sitä palkkion tai kiitoksen toivossa vaan auttamisenhalusta. Pienellä asialla voi olla suurta vaikutusta. Sen takia olen spr-ystävä ja muussakin vapaaehtoistoiminnassa mukana. Kun osaa kuunnella ja olla läsnä, se riittää.