torstai, 19. tammikuu 2017

Valkoinen, puhdistava mielikuvamatka

Tämän mielikuvituksen tuottaman tarinan syntypaikka on Lapissa, sen puhtaissa energioissa.

 

Odottelen ja samalla katselen ulos ikkunasta. Lunta on alkanut satamaan, hiutaleet leijailevat keinuen maata kohti kuin tanssissa, välillä kietoutuen toisiinsa, sitten laskeutuen kevyesti maahan. Osa hiutaleista leijaileekin kevyesti ylöspäin ilmavirtojen mukana. Seuraan lumoutuneena niiden tanssahtelua. Pakkasen kuuraamaan maahan on ehtinyt vähän ajan kuluessa sadella jo melkoinen kerros kevyttä pakkaslunta. Muutama lumihiutale on tarttunut ikkunaruutuun ja ihailen niiden täydellisiä muotoja. Odotan vielä hetken, olen lähdössä matkalle, kunhan ystäväni saapuu hakemaan minua. Mieleni on seesteisen tyyni, joskin odottava. On aina hienoa päästä matkalle, koen sen innoittavana seikkailuna, elämänmakuisena.

 

Astun ovesta ulos portaille, käännän ihan aluksi kasvoni kohti taivasta ja annan lumihiutaleiden leijailla niille. Hiutaleet tuntuvat pehmeiltä ja nuolaisen kielellä kosteuden huuliltani. Kosteus tuntuu viileältä mutta kuitenkin niin puhtaalta ja raikkaalta. Rekeni on jo saapunut pihatielle valkoisten hevosten vetämänä. Kauneus ja yhteenkuuluvuus edessäni olevan lumipeitteisen maiseman ja kaikkien näkökentässäni olevien asioiden kanssa ihan pakahduttaa syvimpiä tunteitani. Tunnen jo siinä vaiheessa, kuinka herkistyn ja tunteet pulppuavat pintaan.

 

Istuudun rekeen, jossa porontaljat odottavat kutsuvina ja lämpiminä. Lähdemme liikkeelle vauhdikkaasti lumen pöllytessä ympärillä. Se ei haittaa, koska olen kietoutuneena taljoihin ja lisäksi päässäni on villashaali, joka peittää melkein kokonaan kasvonikin. Tunnen viileän tuulenhenkäyksen, joka tuntuu vielä enemmän, koska vauhti kiihtyy kaiken aikaa.

Matkavauhti tasaantuu pikkuhiljaa ja tunnen raukeuden jäsenissäni lämpimässä pesässäni. Hevosten kavioiden kopse lumisella metsätiellä ja tuulen suhina kuuluvat korvissani aluksi, loitoten sitten taustalle. Matkakumppanini ja ystäväni alkaa kertomaan tarinaa. Hänen puhuessaan tuntuu kuin kaikkialta tulvisi valoa ympärillemme. Rentoudun ja vain kuuntelen hänen rauhallista ääntään. Vaivun unenkaltaiseen rentoutuneeseen tilaan.

 

Ystäväni reessä pyytää, että nostan kaikki vaikeat kokemukseni nyt ympäröivään valoon ja annan niiden sulautua siihen ja kun se on tapahtunut, niin päästän irti niistä. Ne saavat lähteä leijailemaan lumihiutaleiden tavoin. Kaikkialla maailmankaikkeudessa on tilaa huolille ja murheille sekä rankoille kokemuksilleni. Minun ei niitä enää kannata kantaa mielessäni ja kehossani. Matkalla kohtaamani asiat herkistivät niin, että tunsin kyyneleet silmissäni. Kuitenkin tunnen niiden puhdistavan ja kirkastavan myös katseeni ja sisäisen näkökykyni. Ilman näitä elämäni kokemuksia en näkisi enkä ymmärtäisi tapahtuneita asioita niin selkeästi. Huomaan, että kokemani kärsimykset ovat olleet tarpeellisia ja voin nyt niistä irtipäästämällä puhdistaa olemukseni kaikesta entisestä ja aloittaa kaiken alusta ja jättää menneisyyden taakseni. Tunnen parantumiseni alkavan. Lisää puhdistavia kyyneleitä valuu silmistäni, tällä kertaa helpotuksesta.

 

Olimme olleet matkallamme useamman tunnin. Silti tuntuu, että aika kului hujauksessa. Puhdistavat kyyneleet, puhtaan valkea, luminen maisema, lämmin olotila villapeitteiden alla ja rakastavan ystävän läsnäolo auttoivat käymään läpi kipeitäkin kokemuksia. Tunnen oloni puhdistuneeksi kuin lämpimän kylvyn jäljiltä. Keveissä tunnelmissa ja raukeus olemuksessani astun pois reestä ja palaan kotiini, sisälle lämpimään. Pidän tämän tunteen pitkään mielessäni ja palaan tarvittaessa mielikuvissani tunteeseen takaisin.

 

Mielikuvamatkani oli erittäin puhdistava. Tuntuu, että nyt on hyvä aloittaa uusi päivä. Kohti korkeinta omaa tähteä. Puhtaassa ohjauksessa.

 

Valkeaa%20pitsi%C3%A4.jpg

keskiviikko, 18. tammikuu 2017

Suuria haasteita

 

Tärkeimpiä tehtäviä elämässäni

ja suurimpia haasteitani

muiden tehtävieni rinnalla

on oppia anteeksi antamaan

itselle ja muille ihmisille,

oppia pyyteettömästi rakastamaan

itseä

kanssakulkijoita

luontoa

kaikkea maailmakaikkeudessa,

oppia ymmärtämään 

tuomitsematta

ja

arvostelematta, 

sillä kaikilla on omanlaisensa tapa

kulkea kohti pyyteetöntä rakkautta.

 

Vain näillä on merkitystä.

 

Lep%C3%A4noksia.jpg

 

Nämä ovat suurimmat oppiläksyni tässä elämässä.

perjantai, 13. tammikuu 2017

Violettia henkisyyttä

Violetti.jpg

Ihmisinä tehtävämme on lisätä henkistä pääomaa

opetella kuuntelemaan sisäistä ohjausta

omaa korkeinta minää

sydämen ääntä omassa elämässämme

eikä antaa ulkopuolisten tahojen hallita ja pitää valtaa.

 

Opettelen

katselen kaikkea rakkauden silmin

en tuomiten

enkä arvostellen.

perjantai, 13. tammikuu 2017

Indigo

Indigo.jpg

Tällä viikolla on ollut aika itsetutkiskelun

elänkö todeksi omia unelmiani 

ilmentääkö kotini minua itseäni 

keräänkö tavaraa ympärilleni

kuljenko omia erityisiä ja ainutlaatuisia polkujani

jaanko tietoani myös muille

arvostanko kaikkia ihmisiä

monenlaisia elämänkokemuksia

jotka kasvattavat

ja joiden kautta ymmärtää elämän tarkoituksellisuutta.

 

Pysähtyminen myös herkistää

huomaan intuitiivisesti asioita

kiinnitän huomion viesteihin ympärillä

symboliikan kielen kautta tulleeseen tietoon,

asioihin, jotka itselle ovat tärkeitä. 

Elämä ei voi olla huvia ja pintaliitoa

tarvitaan myös henkisyyttä

rauhoittumista

hiljentymistä

jolloin huomaa mikä on tärkeysjärjestyksessä ykkösenä.

 

 

 

 

perjantai, 13. tammikuu 2017

Sininen avaa kurkkua

Sinisiä ovat järvemme ja kauniin sininen on taivaamme. 

Suomi-neitoakin sanotaan siniseksi. Onnea 100-vuotiaalle luonnonkauniille Suomelle.

Rauha ja vapaus virratkoon elämässämme.

sininen.jpg

Sininen liittyy myös kurkkuchakraan.

Opettelen sanomaan oman totuuteni, omilla sanoillani, ei ainostaan kirjojen viisaudesta käsin. En kontrolloi liikaa itseä enkä muita. Kokemuksellinen tieto, kun se tulee sydämestä käsin, kohtaa ihmiset parhaiten. Kaikki pienetkin sanat avaavat paitsi itseä myös läheisiä ihmisiä.

Kurkkukipuni tässä flunssan alkaessa viestitti minulle ja sai itseltäni kysymään, olenko jättänyt jotain sanomatta ja olisiko aika nyt sanoa ja kertoa asiat omasta näkökulmasta. Tai kun yskin, mietin, mitä sanoja sieltä yskän mukana pitäisi tulla. Saattaahan sieltä tulla aluksi myös sammakoita mutta sydämen viisaudella ja itseä kuuntelemalla ne muuttuvat sanoiksi, jotka on tärkeää sanoa. Ei niin, että nielaisen ne taas sisääni, kun joku ei niistä tykkää.

Luotan siihen, että viisaus asuu sydämessäni ja virtaa rakkaudellisin sanoin ja teoin kauttani.