Olin menossa sisareni pojan ja äitini yhteisille syntymäpäiville, jotka sisareni oli järjestänyt. Tapauksesta on aikaa 18 ja puoli vuotta, mutta vasta nyt tajuan, mitkä kaikki asiat johtivat siihen mihin johtivat. Tämä oivallus tuli mieleen, kun jonkin aikaa sitten kuulin sanan paniikkihäiriö ja että paniikkihäiriöön, tai paniikkikohtaukseen minun tapauksessani, voi löytyä selitys myös muualta kuin vain ”typerästä pimahtamisesta” tai psyykkisestä oireilusta. Vaikka sitähän se toki onkin.

 

Muut vieraat olivat jo paikalla, tullessani tervehdin ja onnittelin normaalisti syntymäpäiväsankareita. Isäni lepäili makuuhuoneessa sängyllä maaten. Menin häntäkin tervehtimään. Ojensin kättäni, mutta hän vain huitaisi ja sanoi, että kyllä sinä olet kylmä ja tunteeton, kun tuolla tavalla tervehdit. Nyt yli 18 vuoden kuluttua ymmärrän, että sain silloin ns. paniikkikohtauksen. Aloin huutamaan hänelle ja kaikkien kuullen jotain sellaista, että aina sinä minua syytät ja että en ikinä enää koskekaan sinuun. Tuli jokin ihan alkukantainen reaktio silmänräpäyksessä minkään sitä estämättä. Ahdistus ja pelko, että nyt seuraa jotain, jota en halua kokea. On tosi vaikea kuvata sitä äkillistä paniikinomaista tunnetta ja tuskaa, mikä siinä hetkessä tuli. Minun olisi siinä sängyssä pitänyt häntä halata, hän ei tehnyt elettäkään noustakseen ylös. Jo edeltävästi olin vuosien ajan saanut kuulla hänen suustaan monenlaista minua moittivaa lausumaa. Olin kelvollinen kuskaamaan häntä seuroihin tai hiusten leikkuuseen, enpä juuri muuhun. Tuo kokemus syntymäpäivillä oli ns. viimeinen pisara, kuppi keikahti nurin ja vesi läikkyi yli, minun osaltani paniikinomaisesti.

 

Aikani huudettuani, joka ei todellakaan ole tapoihini kuuluvaa, lähdin ulos ja yritin rauhoittua. Kun toiset vieraat, sukulaiseni, lähtivät pois, kukaan ei vilkaissutkaan minuun päin, kun vielä istuin läheisellä penkillä. Sisareni piti minulle läksytyksen siitä kuinka pilasin heidän juhlansa. Minä olin kaikkeen syyllinen. Itse asiassa vaan minun mittani oli täysi ja reaktio sen mukainen. En osannut tai pystynyt enää itseäni hillitsemään. Kukaan ei ymmärtänyt minua, kukaan ei tietenkään tiennyt mitä kaikkea sisälleni oli kertynyt vuosien aikana, jo lapsuudesta saakka. Ko. tilanteessa tuli hyökyaaltona mieleeni kuvia lapsuudesta, kuinka inhosin saunareissuja, jossa isä pesi kovakouraisesti joka kohdasta. Tai kuulin mielessäni sanoja joissa isän mielestä odotan hänen kuolemaansa rahan toivossa eli rahanahneus ja kylmyys sekä tunteettomuus ovat eräitä minun syntejäni. Paniikkikohtauksen taustalla on usein juuri tällaisia tapahtumaketjuja, joita ei ole saanut purettua ja kun niitä kertyy riittävän paljon, tunteet läikkyvät yli äyräiden kuten minulle kävi tuolla syntymäpäivillä.

 

Ehkä tarinani auttaa muitakin ymmärtämään, että paniikkikohtaukselle voi olla tällainenkin selitys. Tunnekertymä, joka on saanut kasvaa sisimmässä asioista, joita ei ole voinut kenellekään kertoa. Kun vaan aina pystyisi heti kysymään henkilöiltä, että mitä nuo sanat tarkoittavat, että ne kyllä loukkasivat minua, mihin ne perustuvat, niin ne eivät jää sisimpään kerryttämään mustaa möykkyä. Tai pystyisi heti sanomaan, että tuo mitä teit, on väärin tai se sattuu. Tunteiden patoutumisella voi olla arvaamattomat seuraukset, jos ne pääsevät purkautumaan väärällä tavalla.

 

Näin sanoi Lauri Törhönen 18.2.2018 Arto Nybergin haastattelussa: ”...mutta siellä on ollut joku muu kuin minä” ja näin sanoi isäni nopeasti, ”en se minä ollut, se oli joku muu”, kertoessani hänelle omista tuntemuksistani. Seksuaalista väkivaltaa tai häirintää ei ole pelkästään raiskaus tai kähmintä, sivelyt, hivelyt, pyllylle taputtelut vaan vaikkapa myös kovakourainen peseminen tai halveksivat sanat tai mitä tahansa on tapahtunutkaan. Olkoon se tehty silloin tietoisesti tai tietämättä. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Sana on sanaa vastaan eikä ole sellaista oikeuslaitosta tai ihmistä, joka voisi kumota tai todistaa kumpaakaan vastaan tai kummankaan puolesta. Jokaisen kokemus on oma henkilökohtainen ja siihen on vaikuttamassa myös monet aiemmin koetut tapahtumat. Asioiden sisältään poispurkaminen kirjoittamalla, maalaamalla tai puhumalla, juoksemalla tms. tavalla sekä irtipäästäminen ja  unohtaminen ovat ainoita vaihtoehtoja elämän jatkamiseen. Tai voi toki jäädä kokemuksiin myös kiinni ja antaa niiden vaikuttaa elämänsä loppuun saakka.

 

Minä voin tehdä nyt oman osuuteni, irtipäästän. Nuo tapahtuneet ovat hallineet elämääni mutta eivät hallitse enää. Kaikki se on ollut tarpeellinen osa elämässäni. En enää tuomitse. Rakkaus saa ympäröidä menneen, olevan ja tulevan. Kun ihmisen keinot loppuvat, rakkaus hoitaa.

 

 

Onko minulla oikeus omiin tunteisiini

tarvitsenko toisilta vahvistusta näihin kokemuksiini

minulle tapahtuneisiin

jotka kehoni paljastaa omalla kielellään

tuntemusten kautta tiedostamattaan

 

voiko joku väittää että en ole niitä kokenut

vaikka minä olen ne kehossani tuntenut

 

haluan käsitellä ne omalla tavallani

irrottautua niistä

päästä tasapainoon omaan puhtaaseen olemukseeni.